SM-liigaseura hankki MM-maalivahdin kilpailijan riveistä: "Erinomainen torjuja"

Maalivahti Henrik Haukeland vaihtaa seuraa jääkiekon SM-liigassa. 24-vuotias norjalainen siirtyy Turun Palloseurasta Kouvolan KooKoohon, jonka kanssa hän on solminut ensi kauden kattavan sopimuksen.

– Koimme, että meidän oli aika uudistaa maalivahtiosastomme. Haukelandista saamme erinomaisen ja edelleen kehityskelpoisen torjujan, KooKoon urheilujohtaja Jarno Kultanen sanoo seuran tiedotteessa.

– Henrik on vielä nuori ja kehittyvä maalivahti, joka on silti jo varsin kokenut pelaaja. Olemme innoissamme, että hän koki KooKoon parhaaksi paikaksi kehittyä tässä vaiheessa uraansa.

Haukeland on pelannut Norjan paidassa kaksissa edellisissä MM-kisoissa ja Pyeongchangin olympialaisissa. Kuluneella kaudella hän pelasi TPS:ssä 26 runkosarjaottelua torjuntaprosentilla 91,4 ja neljä pudotuspeliottelua 91,8 prosentin saldolla.

Vuosi sitten Haukeland palkittiin Ruotsin toiseksi korkeimman sarjatason Allsvenskanin kauden parhaana maalivahtina. Haukeland edusti tuolloin Timråta.

Lue myös:

    Uusimmat