Sittenkin sinivalkoisempi Nokia - suomalaisten omistus kasvaa

Nokiasta on tänä vuonna tullut entistä sinivalkoisempi yhtiö, vaikka uudeksi toimitusjohtajaksi valittiin juuri kanadalainen Stephen Elop. Suomalaiset ovat lisänneet viime kuukausina merkittävästi omistustaan Nokiasta; erityisesti kotitaloudet ovat ostaneet lisää yhtiön osakkeita.

Suomalaisten omistusosuus Nokiasta on 15,6 prosenttia, mikä on peräti kolme ja puoli prosenttiyksikköä enemmän kuin vuoden alussa. Tämän päivän pörssikurssilla tämä lisäys on rahassa yli miljardi euroa.

- Tämä on järkevää ja isänmaallista toimintaa. Suomalaiset ostavat halvalla niitä osakkeita, joita amerikkalaiset ovat ostaneet aikoinaan paljon kalliimmalla, sanoo kokenut yksityissijoittaja Erkki Sinkko.

Nokiaa omistaa yli 140 000 suomalaista. Nokian suurin suomalaisomistaja on eläkeyhtiö Ilmarinen, jolla on noin prosentin osuus Nokiasta.

Nokian omistus on erittäin sirpaloitunut. Isoimpia omistajia ovat amerikkalaiset eläkeyhtiöt, mutta niilläkin on vain muutaman prosentin omistusosuus yhtiöstä.

- Tämä omistajarakenne merkitsee sitä, että Nokian johto on erittäin vapaa johtamaan. Päätöksiä tehdään enemmän johtoportaassa kuin omistajakunnassa, koska selkeää omistajan ääntä ei ole, arvioi Aalto-yliopiston professori Jarmo Leppiniemi.

Valta on jatkossa kahdella miehellä, hallituksen puheenjohtajalla Jorma Ollilalla ja toimitusjohtaja Elopilla. Ollila on jättämässä Nokian todennäköisesti puolentoista vuoden päästä kevään 2012 yhtiökokouksessa.

Rahoituksen professori Vesa Puttonen on esittänyt, että valtion sijoitusyhtiö Solidium ostaisi 5-10 prosentin siivun Nokiasta, koska yhtiö on niin tärkeä Suomelle. Nyt Jyväskylän yliopiston taloustieteen professori Ari Hyytinen väläyttää samaa tutkijoiden Akateemisessa talousblogissa.

Leppiniemi ei ajatukselle lämpene.

- Suomi ei pysty ostamaan sellaista siivua, että sillä pääsisi valtaa käyttämään. Soliudiumin rahat kannattaisi sijoittaa hieman pienempien yhtiöiden valloittamiseen, Leppiniemi hymähtää.

Lue myös:

    Uusimmat