Sisarukset Klaara, 9, ja Eedla, 11, ihastuttavat Heinähattu ja Vilttitossu -elokuvan päätähtinä: "Unelmani 4-vuotiaasta lähtien"
Heinähattu, Vilttitossu ja kana -elokuvassa pääosia näyttelevät sisarukset Klaara ja Eedla Höglund ovat tehneet jo useamman roolin teatterissa, sarjoissa ja mainoksissa. He kertovat MTV Uutisille, miten päätyivät suosikkielokuvansa päärooleihin.
Viime perjantaina ensi-iltansa saaneen, Reetta Aallon ohjaaman Heinähattu, Vilttitossu ja kana -elokuvan päärooleissa Heinähattuna ja Vilttitossuna nähdään sisarukset Eedla ja Klaara Höglund.
Eedla on ehtinyt näytellä jo useammassa roolissa muun muassa teatterilavalla ja tv-sarjoissa.
Hän kertoo näytelleensä muun muassa Aikuiset- ja Renki-sarjoissa sekä Salon teatterin Kurjat-näytelmässä ja Selkun nuorten teatterin Pähkinänsärkijä-näytelmässä.
Myös pikkusisko Klaara on näytellyt muutamissa mainoksissa ja sivurooleissa.
– Halusin jo pienenä näyttelijäksi. Idea siihen tuli, kun katsoin tv:tä ja ilmoitin äidille, että haluaisin tehdä tuota samaa kuin nuo muutkin tuolla tv:ssä, 11-vuotias Eedla kertoo.
– Ja minä olin kateellinen isosiskolle ja halusin tietysti mukaan, 9-vuotias Klaara jatkaa.
Niinpä heidän äitinsä ilmoitti molemmat tytöt koekuvauksiin nähtyään uusimman Heinähattu ja Vilttitossu -elokuvan ilmoituksen.
– Koekuvauksiin piti lähettää kuvia ja esittelyvideoita ja sitten pääsimme tekemään pieniä kohtauksia ja niiden kautta meidät valittiin, Eedla sanoo.
"Aloin kiljua ja pomppia"
Uutinen elokuvan päärooleista otettiin perheessä kiljuen vastaan.
– Aloin vaan kiljua ja pomppia, koska mulla oli 4-vuotiaasta saakka unelmana, että saan näytellä Vilttitossua! Laitoin pienenä kaikkiin päiväkirjoihini aina idolikseni Vilttitossu! Klaara kertoo.
Tytöt viettivät viime kesänä kuusi viikkoa elokuvan kuvauksissa Tampereella.
– Oli tosi kivaa näytellä elokuvassa. Se oli jännä ja hauska kokemus, kun pääsi näyttelemään oikeiden näyttelijöiden kanssa, Eedla sanoo.
Myös oman siskon kanssa näytteleminen oli erittäin mielekästä.
– Oli hauskaa ja kätevää näytellä yhdessä. Päästiin harjoittelemaan yhdessä eikä tarvinnut jännittää, että tykkääkö toinen susta, kun tunsit toisen etukäteen, Eedla kuvailee.
Heinähatun ja Vilttitossun vanhempien rooleissa nähdään edellisistä Heinähattu ja Vilttitossu -elokuvista tutut näyttelijät Niina Lahtinen jaJoonas Nordman.
Putouksestakin tutut Niina ja Joonas olivat kovasti tyttöjen mieleen.
– Niina antoi meille hyvän neuvon: Istu aina kun voit. Niina oli kuullut sen Mikko "Tökä" Töyssyltä, Eedla kertoo.
"Syökää, syökää kakkuja!"
Naapurin neiteinä Halise ja Helga Alibullenina nähdään jälleen Krisse Salminen ja Pirjo Heikkilä, joiden hahmot ovat tunnettuja herkullisista leivonnaisistaan.
Niistä myös tytöt saivat osansa.
– Koko ajan sanottiin, että syökää, syökää kakkuja. Me saatiin vohveleita jopa kotiin, Eedla paljastaa.
Elokuvan todellisina herkkusuina nähdään Isonapa ja Rillirousku -konstaapelit Janne Kataja ja Lari Halme. Uusissa rooleissa nähdään Kaisa Hela,Ernest Lawson ja Ella Rönkkö.
Elokuvan päätähtiä ovat myös Anita-kana ja Cynthia-kana, joista tytöt pitivät valtavasti.
– Parasta kuvauksissa oli ehdottomasti kanat ja kakkukohtaus, Klaara sanoo topakasti.
–Ja se, kun päästiin uimaan! hän lisää.
Millaista sitten oli näytellä kanojen kanssa?
– Kanat olivat kivoja! Tosin joskus niitä jouduttiin vaihtamaan, kun ne eivät totelleet, Klaara paljastaa.
Elokuva perustuu Sinikka ja Tiina Nopolan samannimiseen lastenkirjaan, joka jäi yhdeksi heidän viimeisistä yhteisistä kirjoista sekä viimeiseksi yhteiseksi elokuvakäsikirjoitukseksi.
Elokuva on omistettu Sinikka Nopolan muistolle.
Klaara ja Eedla kertovat rakastaneensa Heinähattu ja Vilttitossu -kirjoja ja elokuvia koko ikänsä. Millainen elokuvasta sitten tyttöjen mielestä tuli?
– Elokuva on erinomainen. Sellainen, jossa on huumoria ja jännitystä, 9-vuotias Klaara kiteyttää.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää