Sisäpiiriläinen paljastaa – tämä oli ensimmäinen merkki Dianan ja Charlesin rakoilevasta liitosta: "En usko, että Charles oli huomannut silloin mitään"

Prinsessa Dianan ja prinssi Charlesin avioliiton ongelmat alkoivat pian häiden jälkeen.

Prinssi Charlesin ja edesmenneen prinsessa Dianan avioliiton sanotaan olleen yksi kuninkaallisen historian onnettomimmista ja sen ongelmat alkoivat jo melko varhaisessa vaiheessa. Pariskunta sanoi toisilleen tahdon heinäkuussa 1981 ja häät olivat valtava spektaakkeli, joita seurasi 750 miljoonaa ihmistä television välityksellä ympäri maailman. 

Kun Charles ja Diana menivät kihloihin, olivat he sitä ennen tavanneet toisensa vain 13 kertaa. Kuninkaalliskirjailija Tina Brownin mukaan Dianan kosinta oli aikoinaan Charlesille pakollinen peliliike. 

– Hänen perheensä halusi sitä. Kansalaiset halusivat sitä. Prinssi Charles oli lopen uupunut. Hän kosi. 

Dianan tiedetään olleen toiveikas avioliittonsa suhteen sekä uskoi sen alkavan toimia. Diana ei kuitenkaan ollut valmistautunut uuteen elämään jatkuvan julkisuuden sekä tarkastelun alaisena tai avioliittoon miehen kanssa, joka oli rakastunut tahollaan toiseen naiseen.

Aluksi Diana ja Charles olivat kuitenkin onnellisia ja vaikuttivat rakastuneilta. Pariskunnan häämatkalta otettujen kuvien perusteella oli useiden parin kanssa tekemisissä olleiden mielestä selvää, että Diana ja Charles olivat onnellisia yhdessä hetken ajan. 

Pariskunta yrittikin siis alkuun saada avioliittonsa toimimaan ja olla omistautuneita vanhempia pojilleen prinssi Williamille sekä prinssi Harrylle. Charles ja Diana eivät kuitenkaan löytäneet koskaan lopullista onnea toisistaan, vaan Charles löysi rakkauden jo kaksikon avioliiton aikana entisen tyttöystävänsä ja nykyisen vaimonsa herttuatar Camillan kanssa. 

Diana ja Charles muuttivat erilleen vuonna 1992 ja erosivat virallisesti vuonna 1996. Asiantuntijoiden mukaan ensimmäiset merkit avioliiton rapistumisesta nähtiin jo pariskunnan ensimmäisellä kansainvälisellä kuninkaalliskiertueella vuonna 1983 Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Kuninkaallinen valokuvaaja Ken Lennox muisteli ITV:n dokumentissa Inside the Crown: Secrets of the Royals hetkeä, jolloin oli hänen mukaansa selvää, että pari oli liitossaan onneton.  

– Olin noin puolentoista metrin päässä prinsessasta ja yritin saada oopperatalon taustalle sekä hieman yleisöä kun Diana purskahti kyyneliin ja itki muutaman minuutin ajan. Kun se päättyi, menin prinssin ja prinsessan lehdistöedustajan luokse kysyen "Mitä tapahtui?". Hän vastasi: "Ken, hyttyset, jet lag sekä kuumuus". Joten hyväksyin vain sen, Lennox muistelee. 

– En usko, että Charles oli huomannut silloin mitään. Jos hän oli, oli tyypillistä Charlesia kääntää katseensa toiseen suuntaan! Mutta se oli ensimmäinen merkki siitä, että jokin oli pielessä. Ja aloimme myöhemmin nähdä muita asioita, jotka olivat tapahtumassa. 

Prinsessa Diana menehtyi 36-vuotiaana traagisessa auto-onnettomuudessa vuonna 1997 Pariisissa miesystävänsä Dodi Al-Fayedin kanssa.

Lähde: Cheat Sheet

Lue myös:

    Uusimmat