Entinen F1-kuljettaja Timo Glock oikaisee Michael Schumacherin persoonasta valloillaan olleen harhakäsityksen.
Seitsenkertainen maailmanmestari Schumacher muistetaan armottomana kilpailijana, joka ei kaihtanut taiteilla harmaallakaan alueella menestymisen eteen. Radan ulkopuolella kylmyydestä ei ollut kuitenkaan Timo Glockin, vuosina 2004 ja 2008–12 F1-sarjassa ajaneen Schumacherin saksalaismaanmiehen, mukaan tietoakaan.
– Hän oli todella avoin, superystävällinen ja todella mukava kaveri. Ihmiset luulivat, ettei hän ollut! Luulen sen johtuvan siitä, miten suoraviivainen hän oli kilparadalla. Hän oli täydellinen vastakohta suhteessa työhönsä, Glock sanoi Schumacherista LuckyBlock.com-sivuston haastattelussa.
Schumacher on Glockin papereissa kaikkien aikojen paras kuljettaja. Saksalaisella oli suuri vaikutus häneen, kun hän varttui.
– F1:ssä on ollut erilaisia ikoneja eri aikakausilta – meillä oli Ayrton Senna, ja sitten Michael tuli mukaan ja muutti peliä.
– Hän oli sankarini.
"Aina tarkka ja suoraviivainen"
Glock kertoi viettäneensä Schumacherin kanssa paljon aikaa radan ulkopuolella. Hän pitää parhaana Schumacher-muistonaan sitä, miten legenda tapasi huomioida yksityiskohdat.
– Hän oli aina tarkka ja suoraviivainen. Hän teki kaiken 100-prosenttisesti, olipa hän maastopyöräilemässä tai hyppäämässä koneesta! Hän oli erinomainen kaikilla osa-alueilla.
LUE MYÖS: Michael Schumacherin tilanteesta "todella surullinen" lausunto – ex-tallikaveri kertoo huomiostaan
Juhlista puhuttaessa Glock heitti, ettei nähnyt koskaan Schumacherin repivän paitaansa pois.
– Meillä oli kuitenkin hienoja juhlia. Meillä oli hyvin hauskaa.
Schumacher loukkaantui vakavasti lasketteluonnettomuudessa vuonna 2013. Hänen perheensä on varjellut onnettomuuden jälkeen saksalaislegendan yksityisyyttä.
Uusimmat
-
13:16
Hallitus sai eduskunnan luottamuksen talousvälikysymyksessä
-
13:16
Leijonien MM-ketjut aivan uusiksi! NHL-mies pois Mikael Granlundin rinnalta
-
13:12
Alkoholilain käsittelystä tuli "käsikirjoitettu näytelmä"
-
13:04
Tarkoittaako "verkkaisesti" nopeasti vai hitaasti?
-
13:02
Presidentti Stubb vahvisti kiistellyt lakkolait
-
12:53
TUTO hoiti velvoitteensa ja sai Mestis-lisenssin
-
12:39
Ukrainan kärkikenraali: Kiovan joukot valmistautuvat maahyökkäykseen
-
12:37
Työryhmä: Täyskielto venäläisten kiinteistöhankinnoille – suora lähetys 13.30
-
12:32
Jos tapaat tämän naisen, soita 112
-
12:30
Bussiturma suomalaisten suosimassa lomakohteessa – syy mysteeri
-
12:29
Kylmä peruttu? Pekka Pouta: "Näyttää enemmän kesältä"
-
12:20
Chrissy Teigen poseerasi 10 vuotta sitten yläosattomissa Sports Illustrated -lehdessä – teki nyt comebackin!
-
12:18
Miestä syytetään äitinsä taposta Vantaalla – työnsi sormet silmiin
-
12:11
Murhaepäily Lahdessa: 31-vuotias kuoli raakaan väkivaltaan, kaksi vangittu – suuri aineisto hidastaa tutkintaa
-
11:56
HS: Suomeen yleistuki vuonna 2026 – näin se toimii
-
11:53
Leijonien ongelmakohta vaatii kipeästi ratkaisuja – asiantuntijalta kiehtova ehdotus Jesse Puljujärvestä: "Toisi suoraviivaisuutta"
-
11:33
Ylen juontajat repesivät suorassa lähetyksessä, kun tekniikka heittäytyi "totaalisen yhteistyökyvyttömäksi"
-
11:26
Ruumiinavaus vahvisti: Supertulinen sipsi tappoi 14-vuotiaan pojan USA:ssa
-
11:20
Poista tämä latauslaite heti käytöstä
-
11:17
Poliisi ampui synagogan polttamista aikoneen miehen Ranskassa
-
Lataa lisää