Sisäministeri huolestui irakilaisperheestä – pyysi selvitystä Migriltä jo huomiseksi

Orpo pyysi selvityksen pakolaisperheen tapauksesta 2:10

Sisäministeri Petteri Orpo (kok.) on pyytänyt Maahanmuuttovirastolta selvitystä tapauksesta, jossa irakilainen äiti ja lapsi käännytetään kotimaahansa ja Suomeen jäävät isä ja toinen lapsi.

– Pyysin Maahanmuuttovirastolta heidän selvityksensä siitä, mistä tässä tapauksessa on kyse. Sen jälkeen pystyn tarkemmin arvioimaan tilannetta. Toivon saavani selvityksen mahdollisimman pian, jo huomenna, Orpo sanoo MTV Uutisille.

Irakilaisperheestä kertoi tänään Helsingin Sanomat. Lehden mukaan irakilaisen perheen yhdistäminen ei onnistu, koska ravintolan autonkuljettajana työskentelevän perheen isän tulot ovat liian matalat. Äidin ja kolmivuotiaan on lähdettävä Suomesta viimeistään perjantaina.

Orpo otti kantaa asiaan ensin Twitterissä. 

Julkinen kohu pyynnön taustalla

Orpo muistuttaa, että Maahanmuuttovirasto on itsenäinen taho, joka käsittelee asioita virkavastuulla. Täten ministeriöillä ei ole tietoja tapauksista.

Maahanmuuttovirastosta kerrotaan MTV Uutisille, että he eivät kommentoi selvitystä ennen sen valmistumista. Myöskään yksittäistapauksia Migri ei kommentoi.

Orpon mukaan yksi syy selvityksen pyytämiseen oli Helsingin Sanomien uutisesta noussut julkinen kohu.

– Olen saanut paljon yhteydenottoja kansalaisilta ja silloin on hyvä, että pyydän selvityksen asiasta.

Orpon mukaan hänen ministerikaudella ei ole tullut vastaavanlaisia tapauksia aikaisemmin esille.

– Muistan kyllä aikaisemmilta vuosilta, että meillä on ollut vastaavanlaisia ikäviä tapauksia, jossa ei ole turvapaikkaa myönnetty. Tässähän on kyse olemassa olevan lainsäädännön tulkinnasta, eli nykyisen hallituksen lakihankkeet eivät ole vielä vaikuttaneet tähän päätökseen.

Tulorajat puhuttavat varmasti

Sipilän hallitus kertoi aikaisemmin keväällä kiristävänsä perheenyhdistämisen kriteereitä. Esityksessä suunnitellaan muun muassa toimeentulovaatimusten laajentamista nykyisestä. Nykyisin toimeentuloraja on 2600 euroa kuukaudessa.

– Sitä laajennetaan jonkin verran koskemaan turvapaikansaaneiden perheenyhdistämistapauksia. Tulorajat itsessään ovat olleet voimassa jo vuodesta 2013. Näihin tulorajoihin ei ole esitetty muutoksia.

– Tulorajojen lähtökohtana on se, että silloin kun perheenyhdistäminen tehdään, että pystyy elättämään perheensä Suomessa niin, ettei se perustu toimeentulotukiin. Nämä ovat ohjeellisia taulukoita ja tapaukset käydään läpi yksilöllisesti.

Irakilaisperheen tapaukseen Orpo ei vielä osaa ottaa suoraltaan kantaa, koska viranomaisilla on vaitiolovelvollisuus. Orpo kuitenkin uskoo, että tapaus herättää selvityksen jälkeen lakiehdotuksen yksityiskohdista keskustelua eduskunnassa käytävässä lähetekeskustelussa.

– Uskon, että tulorajoista käydään perusteellinen keskustelu eduskunnassa tämänkin julkisuudessa olleen tapauksen myötä. 

Lue myös:

    Uusimmat