Sirkka-Liisa Anttila haluaa pääministerille työrauhan: "Monet kansalaiset pitävät tätä jo ajojahtina ja kiusaamisena"

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) jääviyskysymykset pitää selvittää, mutta pääministerille on myös annettava työrauha, vaatii kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila (kesk.).  

Anttila sanoo olevansa vakuuttunut, että Sipilä toimii rehellisesti ja että hänen päämääränään on Suomen pelastaminen.  

Anttilan mukaan tiedotusvälineillä on ironinen, osin jopa pilkkaava ja halveksuva suhtautuminen yhteiskunnan vastuullisiin toimijoihin. Tästä olisi Anttilan mielestä päästävä pois.  

– Juha Sipilä teki merkittävän taloudellisen uhrauksen luopuessaan hyvin menestyneestä yritystoiminnastaan ja lähtiessään pelastamaan isänmaatamme konkurssilta, Anttila kirjoittaa tiedotteessaan.  

Anttila kertoo saaneensa kansalaisilta paljon palautetta, jossa on kyllästytty median toimintaan.  

– Pääministeri Sipilän käsittelyä mediassa monet kansalaiset pitävät tarkoituksellisena ajojahtina ja kiusaamisena.  

– Onko kyseessä jonkinlainen vastaisku, on pakko kysyä keskustelua seuratessa. Oliko väärin, että pääministeri vaati itselleen oikeutta tulla kuulluksi jääviyttään koskeneessa Ylen uutisoinnissa, Anttila kysyy.  

Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö kummeksuu Anttilan työrauhavaatimuksia.  

– Erikoinen mediakäsitys politiikassa vaatia "työrauhaa". Putinilla on työrauha. Olkaamme iloisia että meillä on lehdistönvapaus ja demokratia, Niinistö kirjoitti Twitterissä.  

Lue myös:

    Uusimmat