Nyt tehdään sitten hallitusta. Päällimmäisin toive on, etteivät hallitusneuvottelut ajaudu neljän vuoden takaiseen jahnaamiseen, vaan keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä panee rampan kalkattamaan. Yksinkertainen hallituspohja on tehtävissä, kun ylittämättömiä kynnyskysymyksiä ei ole.
Maaseudun miehenä Sipilä tietää, että hevosvetoisessa niittokoneessa ramppa oli aivan olennainen osa ja mitä reippaampana kuului rampan kalkatus kesäisen pellon pientareille, sitä enemmän luokoa eli seivästysvalmista heinää oli tulossa: se oli viljelijän, karjan ja kansantalouden onni.
Tällaisella maalaisliittolaisella viisaudella on syytä onnitella Sipilää, joka lupaa, että hallituspuolueet ovat selvillä jo ensi viikolla.
Poliitiikka ei ole laskutikkuhommaa – mutta tällä kertaa se voisi sitäkin olla.
Se johtaisi automaattisesti keskustan, kokoomuksen ja perussuomalaisten yhteiseen hallitukseen, jolla olisi 124 kansanedustajaa eli turvallinen enemmistö.
Turvallinen enemmistö olisi myös keskustan, Sdp:n ja perussuomalaisten pohjalla, 121 edustajaa.
Mutta lähdetään siitä, että edellisissä vaaleissa rökäletappion ja nyt sitä vielä kahdeksan paikan tappiolla syventänyt SDP marssii Antti Rinteen johdolla neljäksi vuodeksi oppositioon miettimään uutta suuntaa elämälleen. Sitä toivoo myös moni demari.
Ensimmäistä kertaa nähdään sekin, ettei SDP saa paikkaa edes eduskunnan puhemiehistöön.
Haittapuolena on, että demareista kukaan ei pääse mustan ministeriauton kyytiin. Ensimmäistä kertaa nähdään sekin, ettei SDP saa paikkaa edes eduskunnan puhemiehistöön. Keskusta koki tämän nöyryytyksen neljä vuotta sitten.
Jos henkilökemioista voi jotain päätellä, Rinne olisi ollut sekä Sipilälle että kepun kentälle mieluisampi kumppani kuin kokoomus ja (kok.), mutta SDP:n tappio revähti liian suureksi.