Sipilä kommentoi pääministerin pahoittelua Demokraatille: "Arvostan Marinin anteeksipyyntöä, asia on loppuunkäsitelty"

Juha Sipilä on kommentoinut Demokraatille pääministeri Sanna Marinin eilistä anteeksipyyntöä. 

Marin (sdp) pyysi Ilta-Sanomien eilisessä puheenjohtajatentissä anteeksi tammikuussa vuonna 2017 julkaisemaansa tviittiä, jonka hän kirjoitti silloisesta pääministeristä Juha Sipilästä (kesk).

Marin tylytti tviitissä, että "päivä päivältä näyttää enemmän siltä, ettei Sipilä ole politiikassa edistämässä isänmaan vaan lähipiirinsä etua" ja pyysi sitä nyt anteeksi.

Pääministerin anteeksipyyntöä Demokraatti-lehdelle kommentoinut Sipilä sanoo, ettei poliittisessa keskustelussa pitäisi koskaan kyseenalaistaa toisen motiiveja. 

– Kaikki kansanedustajat ovat yhteisten asioiden hoitajia, vaikka keinoista olisi erimielisyyttä. En ole vielä tavannut kansanedustajaa tai ministeriä, jonka voisin sanoa olevan omalla tai sukulaisten asialla. Arvostan Marinin julkisuuden kautta tullutta anteeksipyyntöä ja puoleltani asia on unohdettu ja loppuunkäsitelty, Sipilä sanoo lehdelle.

"Se oli kovaa kieltä"

Marin totesi tentissä anteeksipyyntönsä ohessa, että jokaisen pitäisi valita sanansa rakentavasti ja huolellisesti, koska sanat johtavat myös tekoihin.

Hän viittasi sanoillaan Washingtonin poliittisiin väkivaltaisuuksiin ja Sipilään eduskuntatalon edustalla viime viikolla kohdistuneeseen nyrkkihyökkäykseen. Väkivallanteosta uutisoitiin eilen.

– Pyydän tätä twiittiä anteeksi. Se oli kovaa kieltä ja ehkä tarpeettoman kovaa kieltä, Marin sanoi IS:n tentissä.

Lue myös:

    Uusimmat