Sinne menivät paukkupakkaset – Porvoossa sää lämpeni hetkessä 10 astetta

Kireät paukkupakkaset ovat takanapäin ja seuraavat päivät saadaan nauttia pikkupakkasista ja poutasäästä. Eilen mittari laski vielä jopa pariinkymmeneen pakkasasteeseen, mutta tänään aamulla ulkona oli vastassa lumipyry ja selvästi lauhempi ilma.

– Sään nopea lauhtuminen ei ole mitenkään epätavallista, tällaista nyt Suomen talvessa tapahtuu. Kireä pakkanen pystyy lähtemään lauhan ilman alta pois nopeastikin – varsinkin, kun se oli vain muutaman päivän ollut Suomessa. Jos kylmä ilma olisi ollut pidempään, olisi lauhtuminen voinut olla hieman kituliaampaa, kertoo Forecan päivystävä meteorologi Juha Föhr.

Ilmatieteen laitoksen mukaan esimerkiksi Porvoossa sää lauhtui kymmenen minuutin aikana jopa kymmenen astetta.

– Hetkellisesti sään lauhtuminen voi olla juuri noin nopeaa. Viime yönä itärajan tuntumassa oli vähän samaa ilmiötä, mutta en ruvennut nyt asteita laskemaan, Föhr toteaa.

Luvassa poutainen talviviikko

Tänään iltaan mennessä sää poutaantuu lähes koko maassa. Huomenna on kuitenkin luvassa uusi lumisade, joka saapuu iltapäivällä käsivarren Lappiin ja alkuyön aikana siirtyy sitten Pohjois-Suomen yli itään ja osin kaakkoon.

– Huomenna ja maanantaina on heikkoa pakkasta, mutta rannikolla ollaan lähellä nollaa. Länsirannikko on kaikkein lämpimin, Föhr kertoo.

Tiistaina mittari kipuaa nollaan tai vähän ylikin maan etelä- ja keskiosissa. Seuraavaa kireämpää pakkasta saadaankin hetki odotella.

– Ei oikeastaan ole tulossa kireää pakkasta ennen kuin tuolla tammikuun 13. päivän tienoilla. Lumisateita tulee, mutta isolla pyryllä en pysty uhkaamaan. Pyrympää voi kehittyä, mutta ei nopeasti. Tuulista on, mutta kyllähän tähän aikaan vuodesta saakin tuulla, Föhr sanoo.

Föhr muistuttaa vielä, että tien pinnat ovat liukkaita sään lauhtumisen takia. Lauhtuva sää aiheuttaa sen, että tien pintaan muodostuu kuuraa.  

Lue myös:

    Uusimmat