Sinkkuna viihtyvä Heidi Sohlberg kertoo deittailusta korona-aikana: "Enhän minä mitään nunnaelämää ole elänyt"

Päivän nimi: Heidi Sohlberg 7:50
Heidi Sohlberg oli Huomenta Suomen vieraana vuonna 2019.

Juontajatähti Heidi Sohlberg kertoi tuoreimmat kuulumisensa Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman kulisseissa. 

Vuoden 2001 Miss Suomi Heidi Sohlberg saapui kannustamaan ystäväänsä tanssiopettaja Kia Lehmuskoskea ja tämän paria Niklas Hagmania Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman yleisöön muutama viikko sitten.

Juontajakaunotar erosi puolisostaan reilut kaksi vuotta sitten. Sohlberg on ehtinyt sen jälkeen käymään treffeillä ja tutustunut uusiin ihmisiin.

– Enhän minä mitään nunnaelämää ole elänyt se on ihan selvä. Vielä kuitenkin prinssiä odotellaan, Sohlberg naurahtaa.

"Kun nähdään, niin pitää miettiä, että voiko halata"

Vallitseva koronatilanne on kuitenkin tuonut lisähaasteita nykyajan treffimaailmaan.

– Eihän tämä helppoa ole. Jos ei olisi koronaa, niin olisi ihan toisenlaista tutustua ihmisiin. Pelkään, että jos tarttuu. Kyllä tämä vaikuttaa ja ei tämä mitään herkkua ole.

– Kun näkee uusia ihmisiä, niin pitää miettiä, että voiko halata. Olen yleensä todella kosketteleva henkilö ja tykkään halata, nyt joutuu pitämään turvavälit ja välttämään halauksia, Sohlberg kuvailee.

Sohlberg kertoo, että juontotyöt katosivat keväällä koronan vuoksi. Onneksi syksy on ollut jo parempi töiden suhteen.

– Vähän kiireisempi kuin mitä kevät ja kesä on ollut. Tunnelin päässä on valoa onneksi. Olen peruspositiivinen ihminen ja selvinnyt pahemmastakin. Olen päättänyt, että tästäkin selviää.

"Olen ajatellut, että tällä minun sairaudellani ja avioerolla on jokin tarkoitus"

Sohlberg sairastui neljä vuotta sitten syöpään. Vuoden 2017 alussa vaativat hoidot olivat ohitse ja syöpä selätetty. Tähti on toiminut siitä lähtien upeasti esikuvana puhuen vaikeasta asiasta avoimesti julkisuudessa. Hän haluaakin jatkaa valitsemallaan linjalla myös jatkossa.

– Olen ajatellut, että tällä minun sairaudellani ja avioerolla on jokin tarkoitus. Somen kautta huomaan, miten kiitollisia ihmiset ovat siitä, että puhun avoimesti niistä. Haluan joko luennoida ja viedä sitä puolta eteenpäin.

– Olen kuullut tuntemattomilta, että olen nyt helpommin lähestyttävä. En ole enää se Heidi vain siellä lehtien palstoilla. Nyt olen osa normaalien ihmisten elämää. Kaikkia nämä asiat koskettavat.

Täyttää pian 40 vuotta

On kuitenkin yksi asia, mistä Sohlberg vielä haaveilee lähitulevaisuudessa.

– Ensi vuosi on juhlavuoteni. Täytän 40 ja missikisoista tulee 20 vuotta. Toivon, että pääsen ensi vuonna mukaan Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmaan. Tekisin niin hemmetisti hommia sen eteen, Sohlberg sanoo. 

Tanssii Tähtien Kanssa MTV3-kanavalla sunnuntaisin klo 19.30 alkaen.

Lue myös:

    Uusimmat