Sinkko: Suomessa tuhat potentiaalista pörssiyritystä

Suomessa on jopa tuhat potentiaalista pörssiyritystä, väittää kuuden miljoonan euron sijoitussalkkua hoitava Erkki Sinkko.

– Kyllä minä uskallan väittää, että Suomessa on tuhat sellaista yhtiötä, jotka voisivat pärjätä pörssissä. Toki mukaan mahtuu pieniä yrityksiä, mutta pörssin avulla niistä voi tulla isoja, Sinkko kertoo MTV3 Uutisille.

Helsingin pörssiä onkin vaivannut listautumisinnottomuus, sillä viimeisimmän kerran pörssiin listautui viime vuoden maaliskuussa maaliyhtiö Tikkurila. Sinkon mielestä Helsingin pörssin toimitusjohtaja Lauri Rosendahl ei ole onnistunut riittävän hyvin markkinoimaan pörssin hyviä puolia.

– Kyllä johtajan ja hänen alaistensa pitäisi käydä entistä enemmän firmojen luona esittäytymässä ja markkinoimassa pörssin hyviä puolia. Mielestäni he eivät ole markkinoineet riittävän paljon.

Sinkon mielestä myös suomalaiset yritykset eivät ole tajunneet tarpeeksi hyvin pörssin myönteisiä puolia.

– Sehän on ilmaista mainosta, kun yhtiö on pörssilistalla ja pörssiasioista uutisoidaan koko ajan. Listautumisella saa markkinointihyötyä, jota kaikki yhtiöt eivät ole tajunneet.

Lue myös:

    Uusimmat