Sinead O'Connor palaa töihin

Sinead O'Connor
Sinead O'ConnorCopyright MTV3i/AP GraphicsBank 1999
Julkaistu 09.06.2007 10:30

Irlantilainen laulaja-lauluntekijä Sinead O'Connor tekee jälleen paluun keikkalavoille. Uuden kiertueen lisäksi laulaja julkaisee yhdeksännen pitkäsoittonsa. Albumi Theology on O'Connorin oman kuvailun mukaan hänen henkilökohtainen näkemyksensä maailman tilasta vuoden 2001 syyskuun 11:nnen iskujen jälkeen.

Tupla-cd:llä on kahdeksan omaa tuotantoa olevaa kappaletta. Lisäksi levyillä on O'Connorin tulkinnat muun muassa Andrew Lloyd Webberin ja Tim Ricen laulusta I Don't Know How to Love Him sekä laulusta By the Rivers of Babylon. Toinen cd koostuu akustisista kappaleista. Theology julkaistaan kansainvälisesti kesäkuun 22.-26. välisenä aikana laulajan omalla levymerkillä. O'Connor kiertää Eurooppaa heinäkuussa ja elokuussa. Pohjois-Amerikassa keikkoja on buukattu syyskuulle ja lokakuulle.

Irlantilaistähti on esiintynyt vain harvoin sen jälkeen, kun hän julisti jäävänsä "eläkkeelle" vuonna 2003. Laulaja muistetaan erityisesti balladihittistään Nothing Compares 2 U sekä kohua aiheuttaaneesta esiintymisestään Saturday Night Live -showssa vuonna 1992. Paavin valokuvan repiminen suorassa tv-lähetyksessä raivostutti katolisen maailman. Tapauksen seurauksena O'Connorin levyjä poltettiin ja useat radiokanavat kieltäytyivät soittamasta tähden kappaleita.

(MTV3-STT-Reuters)

Sinead O'Connor

Tuoreimmat aiheesta

Musiikki