Sinäkin, Zinedine Zidane? Lehti: Tähtiluotsi liikkui aivan muualla kuin olisi saanut

Jalkapallojätti Real Madridin päävalmentaja Zinedine Zidane on espanjalaislehti Sportin mukaan rikkonut sikäläisiä karanteenisääntöjä poistumalla kotoaan toiseen asuntoonsa, joka sijaitsee Madridin esikaupunkialueella.

Tunnettujen pelaajien karanteenirikkomuksista on ponnahtanut aika ajoin tietoja, ja nyt tapetilla ovat Zidanen toimet. 

Zidane osti toisen Madridissa sijaitsevan asuntonsa viime vuonna, ja hänen raportoidaan käyneen siinä luvattomasti koronakaranteenin aikana viime viikolla. Tähtivalmentajaa uhkaa asiasta 1 500 euron sakko.

Toistaiseksi Zidanen mahdollisesta rikkomuksesta ei ole kuitenkaan kuvamateriaalia. Tämä voi pelastaa ranskalaisluotsin sakoilta.

La Liga palaamassa pian

Koronavirus on jyllännyt Espanjassa voimakkaalla tavalla. Maassa on vahvistettu yli 282 000 koronatartuntaa ja kuolleita on päälle 28 000.

Koronasta huolimatta jalkapallo on palaamassa Espanjassa kuvioihin. Espanjan pääministeri Pedro Sanchez on ilmoittanut, että maan jalkapallon pääsarja voi jatkua kesäkuun kahdeksas päivä.

La Liga pyrkii minimoimaan koronavirustartunnat tarkalla protokollalla. Harjoittelu on ollut viime viikon maanantaista lähtien sallittua alle 10 henkilön pienryhmissä.

Lue myös:

    Uusimmat