Simo Salminen muisteli Spede-yhteistyötä vuonna 2012: Tulee tippa silmään

Simo Salminen 1932 - 2015 2:24

Torstai-iltana saatiin surullinen uutinen, viihdetaiteilija Simo Salminen on kuollut. Salminen muisteli hänen ja Speden yhteistyötä vuonna 2012 julkaistussa elämäkerrassa.

Simo Salmisen elämäkerta Se se vaan on sillä lailla (WSOY) julkaistiin vuonna 2012. Lahjakkaan koomikon elämätarinan kansien väliin taltioi tuolloin Tuomas Marjamäki.

Simo Salminen muistetaan Speden elokuvien ja sketsiohjelmien perusteella vähän höhlänä ja yksinkertaisena sketsihahmona. Todellisuudessa mies on älykäs monitaituri, kuten SM-tason uimahyppääjä, mestarileipuri, lasitaiteilija ja kuvanveistäjä.

Simo Salmisen ja Spede Pasasen yhteistyö kesti vuosikymmeniä. Spede oli hyvin tarkka reviiristään ja omista ideoistaan, joten moni lahjakas ihminen ei olisi ehkä kestänyt ikuisen "kakkosmiehen" paikkaa.

Simo Salminen muisteli Se se vaan on sillä lailla -teoksessa yhteistyön oinasluonteisen Speden kanssa sujui kuitenkin hyvin.

– Annoin hänen olla pomo ja mä olin sitten se duunari, Simo toteaa kirjassa.

– Monta kertaa esitin Spedelle sketsi-ideoita, mutta ei hän ottanut niitä onkeensa, vaan ne jäi hänelle jonnekin kaaliin. Puolen vuoden tai vuoden kuluttua idea sitten tuli esiin, mutta en minä niistä muistuttanut. Meillä oli semmoinen yhteistyö. En välittänyt, vaikka sitä ei mainittukaan, että se oli mun ideani.

Huumori kukki myös arjessa

Spede Pasanen oli täydellisyyteen taipuvainen luonne, hän hermostui helposti, mikäli Simo ei osannut vuorosanoja tarpeeksi hyvin. Simolla oli pitkä pinna, hän ei koskaan sanonut vastaan.

Simo ja Spede viettivät melko paljon aikaa yhdessä. Heidän välillään kukki armoton huumori ja vitsejä syntyi aivan arkipäiväisistä tilanteista.

"Miehet odottivat pitkän aikaa Helsingin rautatieasemalla junaa, mutta kun sitä ei kuulunut, Simo arveli heidän ostaneen meno-paluulipun välille Helsinki–Helsingfors."

Simo Salminen tunsi Spede Pasasen 40 vuotta. Moni saattoi luulla, että Spede käytti Simoa hyväkseen, mutta niin se ei oikeasti ollut.

– Kyllä se oli ihan päinvastoin.Mä käytin Pasasta hyväkseni. Hän tarjosi hyvän duunin ja maksoi kymmenen kertaa suuremman summan kuin olisin itse kehdannut pyytää. Kyllä tulee tippa silmään, kun häntä muistelee, kertoilee vaatimaton Simo Salminen elämäkerrassaan.

Salmisen kommentit ovat kirjasta Se se vaan on sillä lailla (WSOY).

Lue myös:

    Uusimmat