Silvia Modig jatkaa ekologista linjaa – saapuu Linnan juhliin kierrätysasussa

Kansanedustajan juhla-asussa yhdistyvät luovuus ja ekologisuus.

Vasemmistoliiton kansanedustaja Silvia Modig, 40, nähdään itsenäisyyspäivänä Linnan juhlissa kierrätysmateriaaleista tehdyssä asussa.

– Kierrätetyistä materiaaleista tehdyissä puvuissa yhdistyy luovuus, suunnittelu ja ekologisuus, sanoo Modig tiedotteessa.

Modigin puvun ovat suunnitelleet Mila Moisio ja Kaisa Rissanen. Asun pohjana toimii Modigin jo aikaisemmin Linnan juhlissa käyttämä puku.

– Tulevaisuudessa tulemme yhä laajemmin näkemään vanhojen materiaalien uudelleenkäyttöä osana vaatesuunnittelua. Kunnioitan suunnittelijoiden luovuutta, kun he osaavat tehdä jotain kaunista ja käytännöllistä näistä kierrätetyistä materiaaleista.

Modig toteaa tiedotteessa, että maailman ylikulutuspäivä aikaistuu vuosi vuodelta.

– Siihen ovat syynä meidän kulutustottumuksemme. Maailman ylikulutuspäivä on laskennallisesti se päivä, jona kulutuksemme ylittää maapallon kyvyn tuottaa uusiutuvia luonnonvaroja ja käsitellä fossiilisten polttoaineiden käytön aiheuttamia kasvihuonekaasupäästöjä. Tänä vuonna se oli 8. elokuuta 2016.

– Tämä on huolestuttavaa. Jos kaikki kuluttaisivat kuin suomalaiset, tarvittaisiin enemmän kuin kolme maapalloa. Näin ei voi jatkua, meidän on kaikkien tehtävä kestävämpiä valintoja, Modig summaa tiedotteen lopuksi.

Lue myös:

    Uusimmat