Silmiä avaava animaatio: Näin suuri merkitys ilmanvaihdolla on koronan leviämisessä – "Ilmanpuhdistin imaisee merkittävän osan heti alussa"
Koronavirus leviää joko kosketuksessa tai ilmanvälitteisesti pisaratartuntana tai aerosolitartuntana.
VTT:n erityistutkija Aku Karvinen vieraili Viiden jälkeen -ohjelmassa. Hänen mukaansa pisaran ja aerosolin isoin ero on niiden koko.
– Aerosoli on niin pieni pisara tai kiinteä kappale, että se leijailee ilmassa. Pisara on selvästi isompi, jolloin pisara tippuu maahan, usein varsin nopeasti.
Licence to Breathe sekä Airco-hankkeilla etsitään keinoja koronan leviämisen hillitsemiseen. Mukana hankkeissa ovat Tampereen yliopisto, VTT, Terveyden ja Hyvinvoinnin Laitos sekä asiantuntijoita yritysmaailmasta.
Airco-hankkeesssa keskitytään ilmanvaihdon ja -puhdistuksen merkitykseen. Jutun alussa olevalla videolla nähdään kolme mallinnusta. Animaatioissa kaksi henkilöä seisoo kahden metrin päässä toisistaan erilaissa tiloissa. Toinen henkilö yskäisee. Animaatiossa punaiset pisteet ovat pisaroita ja siniset aerosoleja.
Mallinnusten tulokset on laskettu fysiikan keinoin.
– Tämä ei ole pelkkä animaatio tai visualisointi, vaan ihan oikeaa fysiikkaa taustalla, jolloin on jouduttu käyttämään suurteholaskentaa.
Ilmanvaihdolla satojen aerosolien ero
Ensimmäinen mallinnus kuvaa tavallista kotitaloutta ja sen ilmanvaihtoa. Punaiset pisarat tippuvat maahan nopeasti, mutta vielä kymmenen minuutinkin kohdalla ilmassa leijuu satoja aerosoleja.
– Pisaratartunnan kannalta kaksi metriä on varsin hyvä etäisyys, mutta jos puhutaan aerosolilevitteisyydestä, niin varsinaisesti mitään turvaetäisyyttä ei voi olla, Karvinen selittää.
Karvisen mukaan pienimmät aerosolit voivat leijailla ilmassa tunteja. Aerosolissa oleva koronavirus voi säilyä tartuttavana tuntien ajan.
Toinen mallinnus tapahtuu toimistorakennuksen neuvottelutilassa, jossa on tehokkaampi ilmanvaihto ilmastoinnin vuoksi. Ilmanvaihto on tärkeä, koska se on oikeastaan ainoa asia, joka saa ilmassa leijailevat pienet aerosolit pois.
Neuvottelutilassa kymmenen minuutin kohdalla aerosoleja on ilmassa huomattavasti vähemmän kuin tavallisessa kotitaloudessa, noin muutamia kymmeniä.
– Noin kymmenkertainen ilmanvaihto edelliseen videoon verrattuna on tehnyt sen, että niitä kymmenen minuutin kohdalla on selvästi vähemmän.
Ilmanpuhdistin yhtä tehokas
Kolmannessa mallinnuksessa kyseessä on jälleen kotitalouden ilmanvaihto, mutta huoneessa on myös tehokas huonekohtainen ilmanpuhdistin.
– Ilmanpuhdistin imaisee merkittävän osan partikkeleista heti alussa jo pois ja jatkaa sen jälkeen työtänsä. Noin kymmenen minuutin kohdalla aerosoleja leijailee ilmassa enää muutamia kymmeniä. Eli suunnilleen saman verran kuin tilanteessa, jossa oli tehokas toimistoilmanvaihto.
Kotioloissa huonekohtaisella ilmanpuhdistimella voidaan siis vähentää ilman aerosoleja merkittävästi.
Katso koko Viiden jälkeen -osio aiheesta videolta.
Uusimmat
-
00:46
Jukka Jalonen jyrisi MM-areenan uumenissa – tiuskaisi NHL-kovanaaman rottatempusta: "Parempi pitää turpa kiinni"
-
00:38
Kylian Mbappelta vahvistus – lähtee PSG:stä
-
00:14
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:11
Leijonat-hyökkääjä loukkaantui, Lasse Kukkonen haukkui Tshekin NHL-pakin lyttyyn – "Ällöttävä teko!"
-
00:03
Tshekki vei trillerin rankkareilla! Leijonille pettymys MM-avauksessa – näin ottelu eteni
-
23:56
Tshekki aiheutti Leijonille heti avaustappion – Harri Säteriltä ilmiömäinen esitys
-
23:28
Jesse Puljujärvi näytti härkämäisiä voimiaan – Tshekki-puolustaja lennähti komeasti katolleen
-
23:06
Tätä et nähnyt lähetyksessä: Leijonien valmentaja teki jäätävän havainnon – pelasti Suomen takaiskulta MM-avauksessa
-
22:51
Tshekki iski kiekon jo Leijonien verkkoon – Jukka Jalosen valmennustiimin temppu pelasti Suomen takaiskulta
-
22:24
Kolme ruksia vaihtui 84-metriseen – asiantuntija hehkuttaa Oliver Helanderia: "EM-kisoihin mitalikandidaatti"
-
22:20
Tulvat tappoivat kymmeniä Afganistanin pohjoisosassa
-
22:13
Tshekin NHL-jyrä haki hirmutööttiä summerin soidessa – Mikael Granlund menetti malttinsa
-
22:02
Netanjahu Dr. Philin haastattelussa: Me teemme sen, mikä tehdä täytyy
-
22:01
Olga Temonen kävi jälleen syöpähoidoissa ulkomailla
-
21:59
Espoossa suuri tulipalo koululla – poliisi epäilee tahallaan sytytetyksi
-
21:50
Alankomaiden edustaja Joost Klein ei esiinny myöskään toisissa pukuharjoituksissa – EBU: "Tutkinta on kesken"
-
21:25
Taksikuljettaja Olympiaterminaalin taksirajoituksesta: "Miksi minuun ei luoteta?"
-
21:13
Asiantuntija varoittaa Leijonat-tähtiä Tshekin NHL-jyrästä – "Vähän harmaalla alueella"
-
21:06
Oliver Helanderilta kysyttiin mahdollisesta EM-menestyksestä – näin hän vastasi
-
21:01
Näin parantumattomasti sairaat puhuvat siitä, kuinka haluaisivat kuolla: "Haluaisin, että olisi semmoinen vaihtoehto"
-
Lataa lisää