Sillanpää juhlii koko olympiastadionin kanssa - ennätyksellinen synttärikakku lukuina

Helsingin olympiastadionilla sunnuntaina 50-vuotisjuhlakonsertin pitävä artisti on itse ollut mukana ennätyskakun suunnittelussa.

Jari Sillanpäällä on huima määrä faneja. Artisti halusikin juhlia kunnolla syntymäpäiviään ja päätti, että koko konserttiväelle pitää tarjota kakkukahvit. Mistään pienestä operaatiosta ei ole kyse, sillä tapahtumaan odotetaan 35 tuhatta konserttivierasta.

MTV.fi selvitti mitä kymmenien tuhansien ihmisten kakkutarjoilu vaatii. Tähdeltä oli tullut toive perinteisestä herkusta ja töitä kakkukimaran kanssa on tehty jo pitkin kesää.

– Jari toivoi vadelmakakkua. Hän on myös itse koemaistanut ja hyväksynyt sunnuntaina tarjoiltavan kakun, Fazerin valikoima- ja tuotekehitysjohtaja Heli Anttila kertoo.

Pelkästään kakkupohja painaa tuhat kiloa. Laulajan toiveen mukaiseen kakkuun vadelmia käytetään 900 kiloa. Laktoosittomana valmistettavaan ennätyskakkuun kermaa kuluu 1500 kiloa.

– Ihan jo turvallisuussyistä kakkuun ei tule kynttilöitä, mutta eiköhän lavalla tapahtuva äksöni korvaa kakkukynttilät, Anttila vihjaa.

Kakkupohja 1000 kiloa

Vadelmia 900 kiloa

Kermaa 1500 kiloa

Miestyötunteja kulunut valmistukseen yli 300

Kakkuvieraita 35 000

Kylmäkuljetuskuorma-autoja kakun siirtoon 2

Kakun leipomiseen on kulunut yli 300 miestyötuntia ja stadionilla kakkua tarjoillaan useammassa eri jakopisteessä. Kakun matka konditoriasta konserttikansan lautasille on jo itsessään ollut suunnittelua vaativa operaatio.

– Suurimmat riskit liittyvät kakun kuljetukseen. Meillä on kaksi kylmäkuljetuksiin tarkoitettua kuorma-autoa, jolla kakkukokonaisuus stadionille kuljetetaan, Anttila sanoo.

Laktoosittoman peruskakun lisäksi tarjolla on myös gluteeniton versio. Muotoonleikattu kakkumäärä on suurin, mitä Anttila muistaa Fazerin koskaan yhteen tapahtumaan toimittaneen.

Lue myös:

    Uusimmat