Sikainfluenssan toinen aalto jäänee heikoksi

Suomalaiset on rokotettu sikainfluenssaa vastaan jo niin hyvin, että influenssan toinen aalto vältetään lähes kokonaan. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) rokotehuollosta vastaava erikoistutkija Rose-Marie Ölander arvioi, että sikainfluenssaan sairastuu toisen aallon aikana enää vain yksittäisiä suomalaisia.

Suomalaisista on rokotettu tähän mennessä noin puolet, mitä Ölander pitää hyvänä saavutuksena. Influenssaviruksen laajan leviämisen estämiseksi joka toisen ihmisen rokottaminen on yleensä riittänyt.

- Virus tulee joka tapauksessa uudelleen. Mutta koska suomalaisilla on näin hyvä suoja, aalto ei tule niin voimakkaana, vaan yksittäisinä tapauksina.

Aiemmin THL ja Sosiaali- ja terveysministeriö ovat arvioineet kriittiseksi rajaksi kahden kolmasosan rokottamisen.

Rokotuksia annetaan kansalaisille vielä ainakin toukokuun viimeiseen päivään saakka. Rokotusten jatkamisesta sen jälkeen ei ole vielä päätetty. Sikainfluenssarokote löytyy myös ensi kauden kausi-influenssarokotteesta.

"Rokotteiden myynti ennenaikaista"

Suomella on käyttämättä lääketukkukaupoissa noin 1,6 miljoonaa rokotetta. Ölanderin mukaan käyttämättä jääneiden rokotteiden määrä on niin pieni, ettei niitä välttämättä kannata yrittää myydä muihin maihin. Myynti olisi hänen mielestään myös ennenaikaista.

- Rokotteilla on käyttöaikaa vuoteen 2011 saakka. Tästä pienestä määrästä on vielä ennenaikaista luopua, koska rokotteita voidaan vielä käyttää.

Esimerkiksi Saksa on kertonut myyvänsä kahden miljoonan rokotteen erän, jota se ei ole onnistunut käyttämään.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat