Sijoittajille luvassa ensi kuussa historian suurin osinkopotti – Nordea laittaa jakoon lähes kolme miljardia euroa

Syksy on yleistynyt Helsingin pörssin toiseksi osingonjaon ajankohdaksi 2:04
Syksy on yleistynyt Helsingin pörssin toiseksi osingonjaon ajankohdaksi

Syksyn odotetuin osinkopotti on irtoamassa pankkikonserni Nordealta, joka jakaa kertaheitolla jakamatta jääneet kahden vuoden osingot.

Pankin pääomaa on kasvattanut Euroopan keskuspankin viime vuonna koronan vuoksi asettama osinkokielto, joka päättyy syyskuun lopussa.

Nordean sijoittajasuhteista vastaavan johtajan Matti Ahokkaan mukaan 2,9 miljardin euron osinkopotti on Nordean ja koko Suomen historian suurin.

– Tiedämme, että osingot ovat tärkeitä meidän osakkeenomistajille ja olemme tyytyväisiä, että saamme ne viimein maksettua, Ahokas sanoo.

Vertailun vuoksi esimerkiksi Sammon aikanaan jakama iso osinkopotti oli 1,5 miljardia euroa ja Fortumin miljardin euron luokkaa.

Syksyn osingonjako yleistynyt

Helsingin pörssin toiseksi osingonjaon ajankohdaksi on yleistynyt syksy, jolloin moni yhtiö jakaa voittojaan omistajilleen toisen kerran vuodessa kevään ohella.

Viime keväänä osinkoja jaettiin liki yhdeksän miljardia euroa. Nyt syksyn osinkopotin uskotaan nousevan useampaan miljardiin euroon.

Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeren mukaan kiinnostus syksyn osingonjakoa kohtaan on kasvanut viime vuosina.

– Viitisen vuotta sitten muutama yritys Suomessa aloitti osingonjaon syksyllä ja nyt niitä on jo monta kymmentä. Tämä on nopeasti yleistynyt tapa, jota moni sijoittaja ei ole vielä huomannut.

Rahat sijoituksiin vai kulutukseen?

Miljardien osinkopotti ei kuitenkaan välttämättä ole tae suurelle kulutusjuhlalle.

– Yksityiset sijoittajat yleensä sijoittavat osingot uudestaan, mutta eri yritysten osakkeisiin. Pientä liikehdintää voi siis olla luvassa osakemarkkinoille. Mutta tottakai on myös mahdollista, että osa rahoista käytetään myös kulutukseen, Lounasmeri sanoo.

Hänen mukaansa osinkoja kärkkyvät myös uudet, pörssiin listautuneet yritykset. Pelkästään tänä syksynä Helsingin pörssiin on listautumassa yli kymmenen uutta yritystä.

– Kymmenet tuhannet ihmiset ovat lähteneet liikkeelle yhtä yritystä kohti. Se on ihan eri määrä mikä ennen on ollut, Lounasmeri sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat