Siim Liivik muistaa, miten huhut Raimo Summasesta vaikuttivat nuoriin HIFK-pelaajiin – sitten "yksi kaunis päivä" alkoi tapahtua

Siim Liivik kertoi mielenkiintoisen tarinan Raimo Summasen HIFK-pestistä:"Huhut pitivät paikkaansa" 1:12
Siim Liivik kertoo mielenkiintoisen tarinan Raimo Summasesta HIFK-vuosiltaan – "Huhut pitivät paikkansa."

Entinen jääkiekkoilija Siim Liivik muistaa, miten HIFK:n nuoria pelaajia varoiteltiin aikanaan huhuilla Raimo Summasesta. Sittemmin pelaajat saivat huomata, että osa urbaaneista legendoista piti myös paikkansa.

HIFK:n kausi 2012–13 lähti menemään pieleen. Tammikuussa 2013, kun seura oli SM-liigassa kymmenentenä, päävalmentaja Pasi Sormunen sai väistyä apuvalmentaja Antti Pennasen kanssa. Tilalle tulivat päävalmentajaksi maineikas ja meritoitunut Raimo Summanen ja apuvalmentajaksi HIFK:n juniorien valmennuspäällikön paikalta Joonas Tanska.

HIFK:n silloinen pelaaja, C Moren nykyinen asiantuntija Siim Liivik kertoo, että Summasesta oli liikkunut huhuja jo ennen Sormusen potkuja.

– Muistan, kun Pasi Sormunen oli meillä IFK:ssa valmentajana eivätkä pelit kulkeneet ja tappioita tuli. Kyllä pelaajatkin sen tietävät, että okei, valmentaja on se sijaiskärsijä ja kohta ehkä tulee potkut. Aletaan ehkä puhua, kukas mahtaa tulla tilalle, Liivik sanoi lauantaina.

– Silloin vain kokeneemmat pelaajat sanoivat, että tässä on nyt huhuttu, että Raimo Summanen on tulossa ja sitten kyllä asiat tulevat muuttumaan, että kandee olla varuillaan.

Summasella oli yleisesti maine kovaa kuria ja vaatimustasoa vaalivana, tulisieluisena luotsina.

– Muistan, että ainakin nuoremmat pelaajat puhuimme yhdessä lenkillä käydessä, että nyt sitten oikeasti äijät niitä voittoja. Olimme kuulleet näitä urbaaneja legendoja – jotkut totta ja jotkut ei.

– Sitten yksi kaunis päivä Raimo ilmestyi paikalle ja löi uudet teesit seinälle. Sanotaan näin, että kyllä ne huhut jollain tavalla pitivät paikkansa.

Miten Summanen lähti käyttämään kreikkalaista mytologiaa hyödykseen? Entä mitä Summaseen liittyvää kommentoitavaa asiantuntija Pekka Saravolla oli? Kuuntele keskustelu ylälaidan videolta.

HIFK sijoittui tuolla kaudella runkosarjassa lopulta kahdeksanneksi ja eteni villi kortti -kierrokselta SaiPan lyömällä puolivälieriin. Puolivälierissä tie nousi kuitenkin pystyyn Tapparaa vastaan otteluvoitoin 1–4.

Summanen sai HIFK:sta potkut kesken seuraavan kauden helmikuussa 2014.

Lue myös:

    Uusimmat