MTV Urheilun asiantuntija Petteri Sihvonen oli aikeissa kirjoittaa analyysin Ville Peltosen HIFK:n vaikeuksista, mutta se jäi odottamaan, kun Sihvonen oivalsi laajemman yhteyden, joka liittyy 1995 maailmanmestaruuden voittaneeseen Leijonat-joukkueeseen ja sen niihin pelaajiin, joista myöhemmin tuli valmentajia.
Olen jääkiekkojournalismissani arvostellut turhankin kovin sanoin niitä suomalaisia valmentajia, jotka ovat yrittäneet SM-liigassa valmentaa vastoin vallalla olevaa pelidoktriinia. Seuraavaksi vuorossa olisi ollut HIFK ja sen tuore päävalmentaja Ville Peltonen.
Onneksi ehdin pohtia asiaa rauhassa yli viime viikonlopun.
Hahmottelin asiaa henkilöiden kautta. Olen antanut pitkin 2010-lukua ja tässä 2020-luvun taitteen molemmin puolin haipakkaa päävalmentajille kuten Raimo Summaselle, Raimo Helmiselle, Antti Törmäselle, Tero Lehterälle ja Sami Kapaselle. Ja nyt siis olisi Ville Peltosen vuoro.
Hetkinen! havahduin.
Mikä yhdistää noita kaikkia valmentajia? Aivan. He ovat kaikki pelaajina maailmanmestareita vuodelta 1995.
Ajattelin asiaa lisää. Porukka on syytä nimetä, nimeäminen tärkeänä muotoseikkana auttaa aina kummasti analyysia eteenpäin. Kyseessä on: Loosi95.
Loosihan tarkoittaa mm. erillistä järjestöä, kabinettia ja (muurari)veljiä.
Sukupolvikokemus
Kyse on perustavaa laatua olevasta suomalaisesta jääkiekkoidentiteetistä, kun nimeän: Loosi95. Se, miten silloin 90-luvulla löydettiin suomalaiseen jääkiekkoiluun ensimmäistä kertaa voittava pelaamisen resepti, oli suorastaan sukupolvikokemus.
Puolustettiin organisoidusti, pelattiin nopeasti pystyyn vastahyökkäyksiä, kamppailtiin, luotettiin voittavaan maalivahtipeliin, yli- ja alivoimapelin avulla ratkottiin pelit. Se oli siinä. – Ja "meistä" tuli maailmanmestareita.
Tiedän, mistä puhun. Ehdin itsekin pelata ja vaillinaisesti valmentaa Loosi95-lätkää. Ja sivumennen sanoen juuri siksi olen osannut pisteliäästi kirjoittaa ja kritisoida kyseistä jääkiekkoajattelua, sen jäänteitä, juonteita ja riittämättömyyttä suomalaisen lätkän piirissä 2000-luvulla.
Kun kyse on sukupolvikokemuksesta ja urheiluidentiteetistä sekä vihdoin "meitä" kohdanneesta menestyksestä ja lajin suvereeniksi nousseesta asemasta Suomessa, on täydellisen inhimillisen ymmärrettävää, että siitä jää ensin pelaajana ja sitten valmentajana päälle lähtemätön jääkiekkokäsitys ja -maku.
Tragedia
On oikeastaan valtava tragedia, että SM-liigassa on 2010-luvulla ja jo hieman aiemminkin ollut mahdoton pärjätä Loosi95-lätkällä. Miksi se on tragedia?
Se on tragedia monelle henkilökohtaisella tasolla, mutta ennen muuta se on onnettomuus koko lajin kannalta Suomessa siksi, ettei meillä olisi vara missään nimessä menettää sitä suunnatonta lajiosaamista ja -kulttuuria, joka sijaitsee vaikkapa juuri noissa mainituissa henkilöissä Summasessa, Peltosessa, Kapasessa, Törmäsessä, Helmisessä ja Lehterässä.
Enää yksi heistä valmentaa SM-liigassa. He ovat kaikki, kuten muutkin aikalaisensa, parhaassa valmentajan iässään juuri nyt. Ja samaa aikaan heidän ohitseen on marssinut nuorempien valmentajien porukka sisään SM-liigaan.
Onneksi meillä on ollut kolme merkittävää huippuvalmentajaa, jotka aavistuksen verran kivuliaan pelitavallisen metamorfoosinsa läpi käymällä siirtymällä siirtyivät Loosi95-lätkästä likelle Meidän peliä: Hannu Aravirta, Erkka Westerlund ja Kari Jalonen.
Merkittävimmät syypäät Loosi95-lätkän syrjäyttämiselle Suomessa olivat valmentajat Pekka Virta, Timo Lehkonen ja Jukka Jalonen. Myös Raimo Summasen apuvalmentajana Jokereissa toiminut Jouko Lukkarila kuuluu tuohon Virran, Lehkosen ja Jalosen vallankumouksellisten piiriin, jotka tuottivat kiekkokontrollilätkän SM-liigaan.
Vastavallankumouksen yritys torjuttiin
Syksystä 2017 kevääseen 2019 oli tapahtua käänne, jossa väljästi tulkiten eräänlaiset Loosi95:n jälkimainingit olivat niin kovat, että SM-liigassa oli tapahtua vastavallankumous Mikko Mannerin, Jukka Rautakorven, Antti Pennasen, Lehterän ja Kapasen vahvalla iskujoukolla, mutta Leijonien maailmanmestaruus keväällä 2019 Jukka Jalosen johdolla löi kerettiläiset takaisin poteroihinsa.
Sivumennen sanoen tuskin missään muussa jääkiekkomaassa seurataan yhtä uskollisesti maajoukkueen päävalmentajan voittoisaa miekkaa.
Kun tapaan kirjoittaa, että SM-liiga on maailman taktisin jääkiekkoilun ammattilaissarja, olen liian vähän korostanut sitä, että kyseessä ovat myös Loosi95-vaikutteet, jotka ovat koko ajan läsnä sarjan pelien kaukalotodellisuudessa. Niitä ei ole todellakaan unohdettu pelitavoista, sen sijaan Loosi95-pelikirjan päälle on rakennettu uutta yhtä ja toista edistyksellistä voittavaa peliainesta, josta on tullut uusi laji-identiteetti suomalaiseen jääkiekkoiluun.
Lahjakkaita valmentajia ei saisi hukata
Valta ei ole minulla, jos kohta ei konstikaan, mutta näkisin, että tavalla tai toisella nämä Kapanen, Lehterä, Helminen, Törmänen ja Summanen olisi saatava vedettyä takaisin ja tiiviimmin mukaan suomalaiseen huippuvalmennusarkeen.
Toki Summanen on tuosta porukasta vielä omassa eri luokassaan sikäli, että hän on kaikkien aikojen TOP3-päävalmentajiemme joukossa. Hän on panoksensa antanut ja enemmänkin, eikä ole sanottu, kiinnostaisiko Summasta enää edes valmentaa SM-liigassa.
Olen vakavissani, kun sotken tähänkin sen, että SM-liiga pitäisi avata. Jos pelattaisiin 10+10 tai 12+12 A- ja B-liigaa kova kilpailullisuus etunenässä, se luultavasti kutsuisi mukaansa väkisinkin näitä tässäkin puheena olleita valmentajanimiä.
Suljettu SM-liiga on – toki hyvin paradoksaalisella tavalla: pelin kautta – sulkenut piirinsä ulkopuolelle paitsi merkittäviä valmentajia myös kokonaisen aikakauden, sen Loosi95:n, osaamista ja kulttuuria.
Ville Peltosen vuoro yrittää
Sentään Loosi95:stä on mukana Ville Peltonen, HIFK:ssa. Hänellä ei kuitenkaan ole helppoa. Kamppaileva, voimakas ja paljolti pystyyn suuntautuva pelaaminen ei näytä kovin hyvin toimivan tämän päivän SM-liigassa. Peltonen valmentaa väljästi ymmärtäen Loosi95:n lätkää kuten muutkin maailmanmestarit Summanen, Helminen, Törmänen, Lehterä ja Kapanen ovat kohdaltaan valmentaneet.
Asetelma on sikäli pulmallinen, että menestyäkseen Peltosen olisi astuttava enemmän ja enemmän ulos omista jääkiekkoilun ihanteistaan. Toisaalta se olisi kompromissien tie, joka harvemmin johtaa kauneimpaan mahdolliseen lopputulokseen sekään.
Jos valmentaja ei valmenna ominta mahdollisinta lempisapluunaansa, valmentamisesta lähtee kaiken antava ja energisoiva intohimo. Jokaiseen aamuun pitää saada herätä niin, että tuntee valmentavansa täysin omissa nahoissaan.
Tosin luen Peltosen tällä hetkellä kärsiviä kasvoja niin, että hän ankarasti miettii, josko on pakko sittenkin taipua enemmistön pelilinjoille. Se, osaisiko hän sen valtavirran pelin, on taas toinen juttu.
Ovatko kriitikotkaan onnistuneet?
On tässä ollut tämän lukeilla olevan tekstin innoittamana itsellänikin mietinnän paikka. Miksi minun pitää aina teilata niin surutta jokainen koutsi, joka yrittää vähänkin jotain muuta kuin Meidän pelin raamiin kunnolla mahtuvaa lätkää? Olenko omalta vähäiseltä osaltani kehityksen tai ainakin moninaisuuden tuomien mahdollisten etujen jarru?
Toisaalta, meistä kriitikoista huolimatta, olimme sitten terävähampaisia tai joviaaleja, peli on aina se ylin taho, joka nostaa ja laskee valmentajia markkinoilla. Pelitapana tässä katsannossa SM-liigan valtaa pitävä doktriini Meidän peli on armoton.
Sehän ei ole kunnolla edes pelitapa. Se kun sisältää koko pelin, se nielaisee koko pelin sisäänsä – ja samalla sylkee ulos ne valmentajat, jotka eivät suostu valmentamaan peliä kokonaisvaltaisesti.
Ollakseni täsmällinen ilmaisen vielä, että uuden polven Meidän pelin valmentajat kera Jukka Jalosen, Pekka Virran ja Risto Dufvan eivät suinkaan lyö laimin tippaakaan Loosi95-lätkää, vaan sen lisäksi he ovat ottaneet pelikirjoihinsa uusi ulottuvuuksia kuten vaikkapa kiekkokontrollin mukaan. Ulottuvuuksia, joita taas Loosi95 vieroksuu ja välttelee, korkeintaan sietää pitkin hampain.
Tyytyykö Loosi95 asemaansa?
Ehkä Loosi95:n pitäisi sikäli olla sananmukaisesti loosi, että kaikki siihen kuuluvat ja itsensä tavalla tai toisella siihen liittävät päättäisivät kokoontua puhumaan aiheesta ja punomaan vastajuonta. Ehdotan, että joukot kutsuisi kasaan Raimo Summanen. Kutsuttuina erikoisvieraina ja asiantuntijoina ottaisin tapaamiseen mukaan Alpo Suhosen, Pentti Matikaisen ja Hannu Jortikan.
Seuraava askel olisi yhteinen peliseminaari Loosi95:n ja Meidän pelin koulukunnan kanssa. Asioista pitäisi puhua, niitä pitäisi kehittää ja sovittaa yhteen, sillä tavalla peli SM-liigassa ei olisi yksin ja korkein tuomari tässä asiassa.
Pelin tuomio on liian selvä, armoton ja yksipuolinen. Peli tuomitsee tässä ja nyt – ei laajemmissa, kulttuurisissa silmänaloissa. Tämän seminaarin kutsuja voisi olla Antti Pennanen Suomen Jääkiekkoliiton virkansa puolesta.
Loosi95-lätkän ja SM-liigan monipuolisemman pelitapakuvaston puolesta on sanottava, että kyllähän Antti Törmäsen (HIFK kevät 2016) ja Raimo Helmisen (TPS, kevät 2021) valmentamat hopeat olivat varsin upea juttu.
Haaste on siinä, etteivät nuo Loosi95:n valmentajien hopeat tai edes jotkin Mikko Mannerin (Kärpät, kevät 2018) ja Antti Pennasen (HPK, kevät 2019) voittamat ja hieman toisin pelatut mestaruudet saaneet juurrutettua kovinkaan merkittävää rakenteellista jälkeä SM-liigan pelitapoihin. Piristäviä vaikutuksia toki ilmeni, mutta ei kunnollista jatkumoa.