Sihvonen pysyy ennusteessa: HIFK matkalla SM-liigan finaaliin – Ville Peltonen kasvamassa harvalukuiseen joukkoon

4:41
Maalikooste: HIFK piti loppiaisena pintansa, vaikka se menetti 3-0-johdon KalPaa vastaan – Olli Palola ratkaisi jatkoajalla

MTV Urheilun asiantuntija Petteri Sihvonen analysoi syitä, miksi Ville Peltosen HIFK on tällä hetkellä SM-liigan kärkijoukkue.

Kauden harjoituspelit ja sanotaan sarjapelien ensimmäiset kymmenen ottelua eivät luvanneet HIFK:lle hyvää. Tuore päävalmentaja, HIFK-legenda, Ville Peltonen yritti sesongin alussa saada joukkueensa pelaamaan, jopa haastamaan SM-liigan peruspelidoktriinin Meidän pelin eräänlaisella liki jatkuvan liikkeen ja paljolti melko nopeasti pystyyn suuntautuvalla pelaamisen mallilla. Se ei toiminut.

Ville Peltonen oli kova kilpailija ja voittaja pelaajana, hän näyttää olevan sitä myös valmentajana. Peltonen veti nopeat johtopäätökset SM-liigan armottomasta pelitavan Siperiasta ja muutti lennosta alkuperäisen suunnitelmansa.

HIFK ryhtyi pysähtymään ja rytmittämään hyökkäyksiään. Myös trapin pelaamista Peltonen lisäsi rutkasti sen jälkeen, kun joukkue oli kauden alussa kokenut ylettömällä prässäämisellään itselleen aiheutettuja vaikeuksia.

Pelitapajääkiekkoa

Kaikkea fiksun valmentaja Peltosen ei tokikaan tarvinnut alkuperäisestä pelitapaideastaan muuttaa. Alun alkaen HIFK viljeli ohjelmallisesti hyvää viisikon rakennetta hyökätessä kenttätasapainon suhteen.

Tällä hetkellä kenttätasapainolla pelin pitäminen sitkeästi, kärsivällisesti ja toisteisesti leveänä antaa HIFK:lle suoranaista kilpailuetua. Sen keinoin HIFK on monin kohdin vaarallisin joukkue ylittämään vastustajan siniviivan välittömän suorahyökkäysuhan luoden joko hyökkääjien rintamalla tai takaa vyöryvää toista aaltoa hyödyntäen.

Johtoasemassa pelatessaan HIFK:n pelitapapankista löytyy paikoin jopa lähes äärimmilleen viety kiekottelukin. En näe enää ulottuvuuksia Peltosen pelikirjassa, jotka eivät täyttäisi Meidän pelin kaikkein korkeimpiakaan vaatimuksia ja ylikin.

Fakta on, että HIFK on tällä hetkellä eniten pelitapajääkiekon joukkue SM-liigassa. Mikään muu joukkue ei pelaa yhtä toisteista lätkää. Toisteista siinä merkityksessä, että tietyt pelitilanteet pelataan lähes orjallisesti samalla tavalla koko viisikon voimin.

Sesongin alusta asti Peltonen on työstänyt pelaajiensa kanssa erityistä hyökkäysalueen hyökkäyspelitapaa, joka on toiminut alusta asti hyvin, mutta on juuri nyt saamassa vaiheilleen todellista nerokkuutta ja tehokkuutta. Palaan tähän tuolla jäljempänä, kirjoitukseni lopussa.

Nimiloistoa pelitavan tukena

Kun Peltonen suoristi oman kurssinsa, alkoi joukkueen kokoonpanonkin vahvuus käydä ilmi nimi nimeltä. Tähtiluokan suomalaiset hankinnat Eetu Koivistoinen ja Jere Innala ovat saaneet päävalmentajalta aikaa ja tukea kasvaa heiltä odotettuihin mittoihin, ja nyt he johtavat edestä joukkuetta tulosta tehden.

Kokenut Olli Palola oli hyvä heti kättelyssä. Nuori leijona Roni Hirvonen kasvaa hiljalleen kohti suuruutta, odotan, että hän on kova luu kevättä kohti.

Keskushyökkääjäosasto on vahva, paluumuuttaja Otto Paajanen on joka valmentajan unelmapelaaja: hän pelaa luotettavasti ja tehokkaasti kahteen suuntaan.

Alex Broadhurst kuuluu SM-liigan laadukkaimpien ulkomaalaisvahvistusten sarjaan, tosin hän ei syystä tai toisesta kykene loistamaan pelistä toiseen. Toisaalta, jos kykenisi, hän ei pelaisi SM-liigassa.

HIFK:lla on yllin kyllin hyviä hyökkääjiä, jotka meinaavat jäädä mainitsematta: Dyk, Jääskä, Tallberg, Hede, Väänänen… ja pakkaan jää vielä monta mainitsematonta nimeä.

Pakkipää on aivan SM-liigan kärkeä, tosin sitä on rasittanut kauden mittaan lukuisat loukkaantumiset. Mitä sanotte kärkipakkien nimilistasta Jordan Schmaltz, Yohan Auvitu, Johan Motin, Kasper Kotkansalo ja Joonas Lyytinen? Se on kova, yksi SM-liigan kovimpia, ellei kovin.

Onko maalivahti Michael Garteig veskari, joka voi torjua HIFK:n pitkälle kevättä kohden, sitä en osaa arvioida, kunhan ounastelen, ja mietin. Tässä saattaa olla joukkueen akilleenkantapää, tai sitten ei.

Sanalla sanoen on tehtävä selväksi, että urheilujohtaja Tobias Salmelainen on onnistunut kasaamaan erittäin vahvan joukkueen, jossa on laatu ja laajuutta, laajuutta kestää jopa loukkaantumisia. Laatua ja laajuutta kohdata kevään pudotuspelien haasteita. Pisteet Salmelaiselle!

Kun ennustin kauden alla, että keväällä finaalisarjassa kohtaavat HIFK ja Kärpät, voin sanoa, että toisen eli HIFK:n osalta ennusteeni pitää.

Ennustaessani HIFK:lle sittenkin vahvaa kautta, jokin aavistukseni siinä osui oikeaan Ville Peltosen suhteen sikäli, että hän kyllä tekisi ne muutokset, joita muutamat näkemäni harjoituspelit suorastaan huusivat puoleensa – ja hän teki ne.

Uusi huippuvalmentaja kasvamassa

Säästin vielä makupalan tänne loppuun. Sen HIFK:n erityisen tavan pelata hyökkäysalueen hyökkäyspeliään.

HIFK ei pelaa kovinkaan paljoa niin kuin monet muuta pelaavat, hyökkääjien ja pakkien välistä rotaatiota. Arvostan tätä valintaa, koska rotaation pelaaminen on iso riski pudotuspeleissä. Jokin Pekka Virran Lukko oli toki tuon suhteen poikkeus, se oli viety niin pitkälle, että se toimi, ja siinä oli se takakarvauksen ennakoiva pelaajien liike turvana.

Peltonen on asettanut pakit viivaan ja kaksi hyökkääjä maalin eteen, toisen etu-, toisen takatolpalle. Kulmasta yksi hyökkääjä pelaa kiekollisena yksi vastaan yksi. Peli voidaan pelata viivaan ja sieltä pakki toimittaa maalille.

Ovelaa on – seuraava syntyy hyvin luonnollisella tavalla, ehkä se on jopa suunnitelma, tai sitten luonnollinen seuraus asetelmasta –, että hyökkääjät pelaavat kulmapeliä siten, että etutolpalta hyökkääjä tarjoaa itsensä puolittain pelattavaksi maalin taakse, takatolpan pelaaja siirtyy äskeiselle etutolpalle, ja kiekolliseksi muuttunut hyökkääjä voi kiertää maalin, hakea omaa nousua tai syöttöä maalille tai syöttöä edelliselle kiekolliselle hyökkääjälle tai syöttöä viivaan tai pelata äskeisen kuvion uudestaan toisesta kulmasta.

Menemättä vielä aivan lopullisiin johtopäätöksiin, tohdin alustavasti julistaa, että meillä on Ville Peltosessa kasvamassa uusi huippuvalmentaja aivan huippuvalmentajiemme harvalukuiseen joukkoon.

Jos jossain HIFK:lla on parannettavaa, se saattaa liittyä jännittävällä tavalla pelaamisen tunteeseen. HIFK:n pelaaminen on tyylikkään robottimaista, tehokkaan robottimaista. Peltonen ei selvästi lietsomalla lietso pelaajiaan pelitunteeseen, hän luottaa aivan oikein jauhavaan peruspeliin.

Nähdäkseni tästä seuraa aina silloin tällöin ohipelejä, silloin tällöin pelin sisällä vuoristorataa. Toisaalta tämä on asia, joka on automaattisesti paremmassa kuosissa pudotuspeleissä.

Pidän tavattomasti Peltosen jotenkin kliinisesti peliin kohdistuvasta ja pelaajien itseluottamukseen tähtäävästä tavasta valmentaa. Juuri nyt HIFK on päävalmentajansa tuoreimpien lätkäajatusten näköinen joukkue. Ja sehän se on valmentamisen, jopa valmentajan käsitteen ja idean ydin, että koutsin ajatus elää ja näkyy pelaajien yhtenäisinä tekoina ja toimintana jäällä.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja