Sienikausi on alkanut – sienikori täyttyy nyt esimerkiksi tateilla ja rouskuilla: "Suosittelisin menemään kuusivaltaisiin metsiin"

Sienisadosta voi vielä tulla hyvä 0:38
Sienikoriin löytyy jo mukavasti täytettä.

Sienikausi on alkanut. Kuivasta kesästä huolimatta metsistä löytyy jo kerättävää, esimerkiksi tatteja ja rouskuja. Asiantuntijan mukaan sienisadosta voi vielä tulla hyvä.

Siinä missä harrastelija näkee vain muutaman syötävän sienen, asiantuntija löytää sienikoriin lukuisia ruokasieniä: tatteja, jauhosieniä, rouskuja, limanuljaskoja.

– Tämän syksyn sienisato vaikuttaa vielä aika niukalta. Tosin paljon on merkkejä siitä, että ihan hyvä sato saattaisi tulla, arvioi biologi ja sieniasiantuntija Jarkko Korhonen.

Tatteja lännessä, rouskuja idässä

Toki sienetkin ovat kärsineet kuivuudesta, mutta jotain kerättävää löytyy useimmista metsistä. Eri puolilla maata voi olla eroja sieniretken saaliissa.

– Tatteja on noussut paljon tuolla länsirannikolla ja Itä-Suomessa tällä hetkellä rouskut ovat nousussa. Tämäntyyppisiä eroja voi hyvinkin olla, sanoo Korhonen.

Kuusivaltaisista metsistä löytyy nyt sieniä

Helsingin keskuspuistosta löytyy esimerkiksi lettutaikinalta tuoksuvia jauhosieniä ja ruskotatteja, herkkutatin veroisia ruokasieniä.

Asiantuntijan mukaan sieniä kannattaa nyt etsiä erityisesti kuusivaltaisista metsistä.

– Oman kokemukseni mukaan mäntyvaltaiset metsät ovat olleet niitä tyhjimpiä. Nytkin tulimme tällaiseen kuusikkoon. Täältä on löytynyt useampia sienilajeja eli kuusivaltaisiin metsiin suosittelisin tällä hetkellä menemään. Toki mitä tahansa metsää on lähellä, aina kannattaa sinne mennä katsomaan, rohkaisee Korhonen.

Limanuljaska on aliarvostettu ruokasieni

Tunnetuimpien ruokasienten lisäksi kannattaa opetella tuntemaan myös itselle uusia lajeja. Asiantuntijan mukaan esimerkiksi limanuljaska on erinomainen, mutta aliarvostettu ruokasieni. Limainen lakki ja keltainen jalan alaosa ovat hyviä tuntomerkkejä. Lakin limakerros kannattaa nylkeä pois jo metsässä.

– Limanuljaska on tosi hyvä ruokasieni, hapokkaan, ryhdikkään makuinen, mieto sieni, jonka voi paistaa sellaisenaan. Se tummuu pannulla, mutta sitä ei kannata pelästyä. Limanuljaska kelpaa jopa gourmet-ravintoloihin, kehuu Korhonen.

Moni odottaa jo suppilovahveroita. Ensimmäisiä saattaa jo löytyä, mutta varsinainen satokausi alkaa syyskuun puolenvälin paikkeilla.

Lue myös:

    Uusimmat