USA 2007. Ohjaus & käsikirjoitus: Michael Davis. Tuotanto: Rick Benattar, Susan Montford, Don Murphy. Kuvaus: Peter Pau. Leikkaus: Peter Amundson. Musiikki: Paul Haslinger. Pääosissa: Clive Owen, Paul Giamatti, Monica Bellucci, Steven McHattie, Greg Bryk. Kesto: 88 min
Joo, joo, sanoma tuli perille: Shoot 'Em Up on ihan ältsin nokkela ja postmoderni toimintapätkä. Tyylitelty ja ah niin itseironinen. Melkein liian älykäs leffa tavallisille popcornin purijoille. Tai sitten ei.
Jos taannoinen Smokin' Aces oli vastenmielinen action-pläjäys, tuntuu Shoot 'Em Up itsetietoisessa yliammuskelussaan vieläkin luotaantyöntävämmältä. Siinä missä Joe Carnahanin murhaava vegastelu pursusi aivotonta lahtausmeininkiä, Michael Davisin paukuttelu yrittää olla jotain enemmän, kai jonkinlaista "ajattelevan ihmisen tappoviihdettä".
Clive Owen (Closer – iholla, Ihmisen pojat) on mystinen Mr Smith, josta tulee kuolemanvaaraan joutuneen vauvan suojelija. Smith on rankka jätkä, tarkka-ampuja, jonka osumaprosentti syöksee robinhoodit häpeään. Kovaksikeitetty kundi ei tuhlaa luoteja, sillä jokainen piipusta ampaiseva panos löytää kohteensa takuuvarmasti. Paholaismainen tappaja Hertz (Sideways-draaman tähti Paul Giamatti) kintereillään Smith yrittää löytää vastauksen kaltoin kohdellun käärön arvoitukseen. Avukseen hän saa kiivaan mutta kultasydämisen prostituoidun (Monica Bellucci), jonka runsaassa rintavarustuksessa pullottaa useampi annos äitiyttä.
John Woota ja muita aasialaistaitureita apinoiva Shoot 'Em Up ei ehkä jätä kaikkia katsojia kylmäksi. Tämänkaltaisesta sarjakuvaväkivallasta nauttiminen on ns. acquired taste, opittu mieltymys, se myönnettäköön. Ohjaaja Michael Davis ei vain ole Woon veroinen ballistinen visionääri, vaikka muutamassa kohtauksessa on aavistus kineettistä kipinää. Rymistelylle raamit tarjoava pöllö käsikirjoitus joutaa kuitenkin painua unholaan. Dialogi ja taustatarina ovat niin kökköjä, että ihan hävettää.
Nihilistinen, ällöttävä, pöyristyttävän epäuskottava, mauton, pornahtava ja misogynistinen – Shoot 'Em Up on kaikkea tätä. Elokuvan puolustajat saattavat pitää moisia laatusanoja tosikkomaisina ja leffan perusidean kadottavina lyttäyksinä. Ongelma vain on se, ettei Davisin elokuva onnistu ottamaan aiheeseensa sen tavoittelemaa ironista etäisyyttä. "Violence is one of the most fun things to watch", lausuu eräs päähenkilöistä ennen uusia kärsimyksiä. Repliikki voisi olla ovela piikki kritiikittömän action-kuluttajan suuntaan, mutta kohtauksen sisällä se kuulostaa vain mainoslauseelta. Ilkeällä väkivallalla myydään myös tätä raatorallia.
Hyvät näyttelijät ovat lähteneet esittämään pahvisia karikatyyrejä. Mr Smithiä tyypittelevä Clive Owen, jonka rahkeet riittävät niin draamaan kuin toimintaan, muistuttaa deekiksellä olevaa James Bondia. Raakana teurastajana riekkuva Paul Giamatti on epäilemättä nauttinut päästessään hetkeksi pois raskaampien roolien pakkopaidasta, mutta onko hänen suuhunsa ollut tosiaan pakko kirjoittaa niin typerä heitto kuin "fuck me sideways"? Hetkellä, jolloin Giamatti kuolemattoman sutkautuksensa laukoo, katsoja voi jo aavistaa, ettei edessä häämöttävä puolitoistatuntinen ole ainakaan sitä paljon puhuttua laatuaikaa.
Teksti: Outi Heiskanen