Sharon päässee sairaalasta huomenna

Lievan aivohalvauksen eilen saanut Ariel Sharon kotiutetaan sairaalasta mahdollisesti jo huomenna. Sharonilla ei missään vaiheessa ole ollut lääkäreiden mukaan hengenvaaraa.

Israelin pääministerin Ariel Sharonin odotetaan pääsevän pois sairaalasta huomenna. Sharon kiidätettiin hoitoon eilen, kun hän oli saanut lievän aivohalvauksen.

Sharonin terveyden on kerrottu kohentuneen tänään. Lääkäreiden mukaan 77-vuotias pääministeri ei ollut hengenvaarassa, mutta hän tarvitsee edelleen lepoa. Sairauskohtauksen toistumista pidetään epätodennäköisenä.

- Ette pääse minusta vielä eroon, Israelin televisio kertoi Sharonin tokaisseen.

Sharon myönsi Haaretz-lehden haastattelussa, että muutama päivä lomaa olisi tehnyt hyvää. Hallitussihteeri Israel Maimonin mukaan Sharon hoiti pääministerin tehtäviä myös sairasvuoteella.

Jos Sharon ei olisi kyennyt työntekoon, hänen paikkansa olisi ottanut valtiovarainministeri Ehud Olmert.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat