Sharon ja Peres alkoivat tunnustella hallitusyhteistyötä

Työväenpuolueen johtajan Shimon Peres vaatii nopeaa vetäytymistä Gazasta.

Israelin pääministeri Ariel Sharon on aloittanut hallitustunnustelut työväenpuolueen johtajan Shimon Peresin kanssa.

Johtajat olivat keskustelujen jälkeen vaitonaisia, mutta Peres ilmoitti kuitenkin, että viralliset neuvottelut koalition muodostamisesta aloitetaan.

- Aiomme ryhtyä neuvotteluihin, Peres sanoi puolueensa parlamentaarikoille.

Tosin neuvotteluille on hänen mukaansa saatava puolueen johdon siunaus. Asiasta odotetaan päätöstä huomenna.

Sharon ja Peres keskustelivat pääministerin virka-asunnolla noin puolitoista tuntia. Peres ei suostunut tapaamisen jälkeen vastaamaan toimittajien kysymyksiin.

Nimettöminä pysytelleet virkamieslähteet kuvailivat hallituskeskustelujen olevan vasta alkuvaiheessaan.

Työväenpuolueen uskotaan vaativan itselleen ainakin kahdeksaa ministerinpaikkaa. Tapaamisesta tihkuneiden tietojen mukaan yhtenä ongelmana pidetään sitä, että Peres haluaa viedä ulkoministerin salkun Silvan Shalomilta. Tämä saattaisi keikuttaa entisestään Sharonin asemaa hänen Likud-puolueessaan.

Sharon varoittikin tänään puolueensa kapinahenkisiä jäseniä, että jos hallituskoalition laajennus ei käy päinsä, hän järjestää maassa ennenaikaiset vaalit.

Hallitus sai luottamuksen

Israelin hallitus selvisi niukasti tämänpäiväisestä luottamuslauseäänestyksestä, joka koski talouspolitiikkaa. Äänet menivät tasan 55-55.

Oppositio olisi tarvinnut hallituksen kaatamiseen 120-jäsenisessä parlamentissa kuusi ääntä enemmän eli 61.

Nopea Gazasta vetäytyminen Peresin ehtona

Peres on ilmoittanut, ettei työväenpuolue tule hallitukseen, ellei Gazasta vetäydytä suunniteltua nopeammin.

Sharon pyrkii luopumaan kaikista siirtokunnista Gazan kaistalla ja neljästä Länsirannalla vuoden 2005 loppuun mennessä.

Poliittisten lähteiden mukaan Sharon ja Peres sopivat ponnistelevansa yhdessä sen puolesta, että Gazassa olevat siirtokunnat tyhjennettäisiin. Sharon tarvitsee työväenpuolueen apua, koska Likudin oikeistolaita vastustaa jyrkästi hänen siirtokuntasuunnitelmaansa.

Sharonin oikeistohallitus joutui entistä tukalampaan tilanteeseen, kun kaksi ministeriä erosi vastalauseena pääministerin kaavailuille purkaa siirtokuntia.

Gazan alueella on 21 siirtokuntaa ja Länsirannalla 120.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat