EU:n ulkoministerit kokoustivat Afganistanin tilanteesta – yhteensä 21 suomalaista on saatu turvaan Kabulista tähän mennessä

EU:n ulkoministerien epävirallisen kokouksen päätyttyä Suomen ulkoministeri Pekka Haavisto piti tiedotustilaisuuden median edustajille. Tilaisuudessa käsiteltiin Afganistanin tämänhetkistä tilannetta.

Voit seurata tilaisuutta tästä artikkelista. Tilaisuus on päättynyt.

19.19: Haaviston mukaan EU:n kokouksen ainoana aiheena oli Afganistanin tilanne.

– Suomi korosti puheenvuorossaan EU:n yhteistyötä tässä tilanteessa.

Monessa puheenvuorossa korostettiin, että Afganistan on liian tärkeä maa, että yhteydet sinne katkeaisivat. 

19.22: Haavisto kertoo, että neljä suomen kansalaista on saatu tänään Suomeen Kabulista. Eilen Kabulista pääsi pois 18 Suomen kansalaista.

Monella EU-maalla on tavoitteena saada paikan päälle Kabuliin evakuointikoneita. 

19.26: Lisää suomalaisia on sunnuntaina ja maanantaina ilmoittanut Suomen ulkoministeriölle olevansa Afganistanissa 

19.28: Haavisto kertoo suomalaisten evakuointien toteuttamisesta. 

– Kun siviilikoneet eivät saa Kabuliin laskeutua, olemme riippuvaisia sotilaiskoneista.

Haaviston mukaan on todennäköistä, että sotilaskoneet tekevät välilaskun jossain, josta sitten jatkolentoja voi tehdä esimerkiksi kaupallisilla koneilla.

– En voi tarkemmin evakuointireittejä kuvata. Tilanne muuttuu koko ajan ja on myös kyse haettavien turvallisuudesta. 

19.33: Haaviston mukaan on vaikea tässä vaiheessa sanoa, millaiset yhteydet EU:n ja Talebanin välille saadaan jatkossa. EU:lta kuitenkin on edustaja huomenna matkustamassa Kabuliin, jossa hän hoitaa yhteyksiä eri maihin ja toivottavasti myös Talebaniin. 

19.35: Haaviston laskujen mukaan 22 on saatu turvaan Kabulista. On vielä vaikeaa sanoa, milloin he saapuvat Suomeen. 

Afgaanit, jotka kuuluvat 170 Suomeen vastaanotettavan kiintiöön, ei ole vielä saatu Suomeen, mutta yhteys heihin on.  

19.40: Pohjoismaiden ulkoministerit ovat jatkuvasti yhteydessä toisiinsa.

– Kaikilla on samanlainen haaste saada evakuoitavat turvallisesti Kabulin lentokentälle ja lennoilla turvaan.

19.42: Haaviston mukaan nyt keskitytään 170 kiintiöön nimettyjen turvaan saamiseksi. 

Haaviston mukaan on liian aikaista ottaa kantaa siihen, kuinka isoja määriä pakolaisia jatkossa Suomeen vastaanotetaan.

19.43: Eilen Kabulista lähteneet 18 suomalaista ovat Haaviston mukaan todennäköisesti matkalla tai juuri saapuneet Suomeen, mutta tarkkaa tietoa  heidän saapumisesta Suomeen ei ole. 

19.45: EU:n kokouksessa puhutti muun muassa pakolaisten määrä Afganistanista ja se, mitä käy terrorismin kasvulle maassa. 

Lisäksi keskusteltiin naisten ja tyttöjen oikeuksien tulevaisuudesta. 

Sivuttiin myös sitä, millainen hallitus maahan on tulossa. 

Tilaisuus on päättynyt.

Juttua muokattu 17.8.2021 kello 20.27: Ulkoministeriö ilmoitti tiedotustilaisuuden jälkeen, että Suomeen on palannut tänään kolme Suomen kansalaista. Ulkoministeri Haavisto sanoi tiedotustilaisuudessaan, että hänen tietojensa mukaan Suomeen on tänään palannut neljä Suomen kansalaista.

Näin ollen kaikkiaan Suomeen on palannut 21 henkilöä. Otsikkoa on muokattu ulkoministeriön korjauksen jälkeen.

Lue myös:

    Uusimmat