Ministeri Kiuru ja pormestari Vapaavuori ottivat yhteen koronarajoituksista: "Ihmiset ryhtyvät nyt kapinoimaan rajoituksia vastaan"

Petteri Orpo Riikka Purra LIVE
Voit seurata debattia suorana tältä videolta kello 9.15 alkaen

Voit seurata Politiikan toimittajien yhdistyksen järjestämää debattia ylhäällä olevalta videolta. Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) ja Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok.) kohtasivat noin tunnin mittaisessa väittelyssä. Hallituksen ja pääkaupunkiseudun välillä on ollut ajoittain erilaisia käsityksiä, miten rajoituksia toteutetaan. Pääkaupunkiseudulla ollaan esimerkiksi varovaisesti avaamassa lasten harrastuksia.

9.26.  Keskustelu aloitetaan koronapandemian hoitamisesta. Kiuru korostaa, että on tärkeätä pitää kiinni suosituksista. Kiurun mukaan maailma on menossa koronan suhteen mustemmaksi. Kiuru sanoo ymmärtävänsä, että paineet rajoitusten höllentämiseen ovat suuret esimerkiksi lasten harrastuksissa. Kiurun mukaan tartuntamäärät voivat olla nousussa.

Vapaavuori korostaa, että Helsinki suhtautuu vakavuudella kaikkiin koronaviruksen muunnoksiin ja yhteiskuntana on oltava varuillaan.

–Viikkotolkulla olen todennut, että jos muunnos tarkoittaa aidosti järeitä toimia, ne ovat muita toimia kuin lasten harrastusten sulkeminen. Noudatamme hallituksen strategiaa paremmin kuin hallitus itse. On oltava välttämättömiä syitä rajoituksille. Ihmiset ovat noudattaneet rajoituksia, mikä on suomalaisen yhteiskunnan vahvuus, Vapaavuori sanoi.

Nyt rajoituksiin on Vapaavuoren mukaan kansan keskuudessa osittain kyllästytty.

– Ihmiset ryhtyvät nyt kapinoimaan rajoituksia vastaan, pormestari sanoo.

9.40. Kiuru muistuttaa, että Jyväskylä otti kaikki keinot käyttöön, kun se viikonloppuna siirtyi koronan leviämisvaiheeseen.

Vapaavuoren mukaan on hämmentävää, että päätökset tehdään hallituksenkin mukaan alueellisesti, mutta silti hallitus haluaa tehdä alueiden puolesta päätöksiä. Vapaavuori protestoi tulkintaa, jonka mukaan pääkaupunkiseudulla otettaisiin myöhässä koronarajoituksia käyttöön.

Keskustelussa käydään läpi viime vuoden loppupuolen tapahtumia, missä vaiheessa eri toimenpiteitä tehtiin.

Kiuru korostaa, että on tehtävä etupainotteisesti niin paljon kuin mahdollista.

– Muuten koko Suomi tuntee sen nahoissaan, Kiuru sanoo.

Kiuru sanoo, että on ollut uhka, että terveydenhuollon kantokyky loppuu.

Vapaavuori toteaa, että rajoituksia on tarvittu ja tarvitaan, mutta rajoitusten on oltava oikeasuhtaisia ja välttämättömiä.

– Emme ole Kiurun kanssa isosta kuvasta eri mieltä. Ollaan ehkä pienistä yksityiskohdista eri mieltä.

Yhteiskuntamoraali rapautuu Vapaavuoren mukaan, kun ihmiset eivät ymmärrä kaikkia rajoituksia. 

– Lasten ja nuorten harrastuksista on päätetty terveys edellä, Vapaavuori sanoo.

– Ei Suomessa ole sellaisia inhottavia sosiaali- ja terveysviranomaisia, että niitä rajoituksia tehtäisiin kiusalla. Sekä toisen asteen että yläkoulun osalta ilmaantuvuus on koholla, Kiuru vastaa.

9.50. Vapaavuori korostaa rajoitusten kielteisten puolten huomioimista.

– Meille kävi niin, että vastuulliset ihmiset kokivat, että lasten ja nuorten harrastusten rajoittamisen kanssa samaan aikaan monilla muilla aloilla elettiin vapaasti. Tämä on ristiriita, jota ihmiset eivät ymmärrä.

Kiuru korostaa, että he tulevat Vapaavuoren kanssa hyvin toimeen.

– Soittelemme usein. Korostan myös, että myös esimerkiksi ravintoloita koskevat rajoitukset ovat olleet mukana alusta asti. Hallitus on kiristämässä ravintolarajoituksia, Kiuru kertoi.

Myös Vapaavuori sanoo, ettei ole mitään henkilökohtaista ongelmaa Kiurun kanssa, mutta kitkaa vuorovaikutuksessa sosiaali- ja terveysministeriön suuntaan on ollut. Esimerkiksi syksyllä vuorovaikutus pääkaupungin ja sosiaali- ja terveysministeriön kanssa ei Vapaavuoren kanssa ollut hyvää. Vapaavuoren mielestä vuorovaikutus ei saa olla käskyttämistä.

Kiurun mukaan päätöksistä on keskusteltu ennakkoon ja Helsingin kaupungin edustajia on ollut tiivisti mukana valtiovallan koronatyöryhmissä.

10.00. Keskustelu siirtyi sote-uudistukseen.

Vapaavuori kiittää Kiurua siitä, että sote-uudistuksesta on keskusteltu tiivisti pääkaupungin kanssa, mutta sote-uudistus pitäisi Vapaavuoren mielestä silti kaataa, koska uudistus on Vapaavuoren mielestä hölmö.

Kiuru sanoo, että on tavattoman surullista kuulla tällaista keskustelua. Uudellemalle on Kiurun mukaan haluttu saada ratkaisu, joka ei hierrä. Mikä sitten olisi se ratkaisu, Kiuru kyselee.

– Kuntavetoinen? Ei ole täydellisiä vaihtoehtoja. Enää ei kestetä sitä, että uudistus jäisi kesken. Suomi ei pyöri Helsingin ympärillä, Kiuru muistuttaa.

Vapaavuoren mukaan nykyinen järjestelmä on suoriutunut hyvin koronakriisistä.

– Näin ollen väite siitä, että tarvittaisiin ehdottomasti megaluokan uudistus, ei pidä paikkaansa.  Tällainen valtiojohtoinen jälki-DDR -tyylinen ratkaisu on kaikkien kansainvälisten trendien vastainen. Kahdeksan vuotta on sählätty, Vapaavuori manaa. 

10.15.

Kiuru puolustaa nykyistä rokotejärjestystä. On katsottu tärkeäksi saada haavoittuvat hoivakotien asukkaat ja kriittiset terveydenhuollon työntekijät rokotettua joka puolella maata.

Myös Vapaavuoren mukaan THL:ssä on osattu tehdä koko maan etua palveleva rokotestrategia.

Ihmisten kapinamieliala koronarajoituksia vastaan näkyy Vapaavuoren mukaan siitä, että pääkaupunkiseudulta on voitu matkustaa Turkuun harrastamaan, koska siellä on ollut paikkoja auki. Vapaavuoren tiedot perustuvat mediatietoihin.

10.30. Kiurulta kysytään matkustajien koronatestauksesta. Uusi tartuntatautilaki voi edetä Kiurun mukaan jo tällä viikolla eduskuntaan. Uusi laki mahdollistaa Kiurun mukaan paremmin suuret testausmäärät rajoilla.

Vapaavuoren mielestä kyseinen lakimuutos olisi pitänyt tehdä jo kuukausia sitten.

Kiuru sanoo, että hän esitti rajoille tiukennuksia jo viime elokuussa.

Kiurun mukaan on haaste, että sama tilannekuva jaettaisiin laajasti.

– Olennaista on se, että ihmisten kontakteja vähennetään. Jos tautitilanne voimistuu, joudumme pyytämään vielä kontaktien 25 prosentin vähentämistä. Turnausväsymystä on varmasti kaikilla. On tehtävä välttämättömiä, oikea-aikaisia toimia, Kiuru sanoi.

Vapaavuori on tästä samaa mieltä.

Vapaavuorelta ja Kiurulta kysytään kiinnostuksesta presidenttiehdokkaaksi. Vapaavuori kannustaa Kiurua ehdolle, mutta tämä ei innostu. Myöskään Vapaavuori ei ilmaise kiinnostustaan ehdokkuuteen.

Tilaisuus päättyi ja seuranta päättyy. Kiitoksia mielenkiinnosta.

Taustalla pientä erimielisyyttä

Hallituksesta on arvosteltu pääkaupunkiseudun reagointinopeutta koronatilanteessa, kun taas Vapaavuori on ilmaissut keskusteluyhteyden olevan ongelma.

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä päätti viime keskiviikkona avaavansa lasten ja nuorten harrastustoimintaa rajoitetusti vastoin hallituksen suositusta. Vapaavuori on tosin kertonut olevansa eri mieltä siitä, että asiassa toimittaisiin vastoin hallituksen ja myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen linjaa.

Koronan lisäksi tentin toisena pääteemana on sote-uudistus. Vapaavuori on tunnettu nykyisen sote-mallin voimakkaana kriitikkona, kun taas Kiuru on hallituksessa kyseisestä uudistuksesta vastaava ministeri.

Lue myös:

    Uusimmat