Ministeri Kiuru: Leviämis­vaiheen alueilla on jatkossa mahdollista järjestää isojakin ulko­tilaisuuksia – sisätiloissa enintään 10 ihmistä

Kulttuurin ja urheilun ystäville kauan odotettuja iloisia uutisia – kokoontumisrajoituksia avataan kesäkuussa 1:58
Kulttuurin ja urheilun ystävät saivat kauan odotettuja iloisia uutisia.

Sosiaali- ja terveysministeriö höllää yleisötilaisuuksien järjestämiseen liittyviä rajoituksia. Päivitetyn ohjeen mukaan koronaepidemian leviämisvaiheen alueilla saa ulkotiloissa järjestää korkeintaan 50:n ja sisätiloissa korkeintaan 10 osallistujan tapahtumia.

Ulkotiloissa isojenkin tapahtumien järjestäminen on kuitenkin mahdollista yleisöä jakamalla ja turvaväliohjeista huolehtimalla.

– Sisätilojen tilaisuuksien osallistujamäärän nostamista on tarkoitus tarkastella uudelleen heti kesäkuun alussa, perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) sanoo. 

Kiihtymisvaiheen alueilla puolestaan yleisötilaisuuksissa painotetaan lähikontaktien välttämistä. Näillä alueilla myös luovutaan laajasta etäopetuksesta.

Perustason alueilla yleisötilaisuuksia ei rajoiteta erikseen ja velvollisuus välttää lähikontakteja poistuu, mutta riittäviin etäisyyksiin kannustetaan.

Epidemiavaiheen kriteereissä aiotaan vahvemmin ottaa huomioon koronarokotusten eteneminen sekä tautitapausten jäljityksen sujuvuus. Eri alueiden epidemiatilanteen vakavuuden määrittämiseen käytettävät ilmaantuvuusluvut lasketaan jatkossa vain kahden viikon ajalta.

Tästä voit lukea tiedotustilaisuuden pääkohdat tekstimuodossa.

18.54 Tilaisuus päättyy. 

18.52 Kiuru: Onko yhdenvertaista se, että kaikkia tiloja kohdellaan samalla tavalla vai se, että samanalaisia tiloja kohdellaan samalla tavalla, tähän joudumme hakemaan ratkaisuja, kun seuraava hybridistrategian päivitys tehdään.

18.50 Kiuru: Olen joutunut miettimään rajoitusten oikeudenmukaisuutta. Valtioneuvostolta on toivottu, että kokoontumisten puolella säänneltäisiin erityyppisiä kokoontumisia eri tavalla. Jokaiseen erilaiseen tilatyyppiin pitäisi määritellä erilaiset ohjeet. Olemme tulleet tulokseen, että kesäkuun alussa katsomme, millaisia tiloja tulisi rinnastaa keskenään ja millaisia tiloja ja aloja ei voi rinnastaa keskenään. 

18.46 Puumalainen: Intian variantti leviää nopeammin. Varovaisuuteen on aihetta ja rokotuskattavuudella on entistä suurempaa merkitystä. On tärkeää, että kansalaiset ottavat myös toisen rokoteannoksen. Rokotussuojaa ensimmäisen annoksen jälkeen saadaan vakavalta taudilta, mutta tartuttavuus on edelleen mahdollista.

18.43 Kiuru: Osa leviämisvaiheessa olevista alueista on lähellä sitä, että päästäisiin kiihtymisvaiheeseen. Jos liian aikaisin purettaisiin rajoituksia, riskinä olisi se, että kesä menisi rajoitusten parissa. Toisaalta paine avata tapahtumia on suuri. 

18.42 Median kysymykset alkavat. 

18.37 STM:n terveys- ja turvallisuus -osaston osastopäällikkö Taneli Puumalainen: Sairaanhoitopiirit olivat yhtä mieltä siitä, että kiihtymis- ja leviämisvaiheessa on tarpeen noudattaa varovaisuutta ja on mahdollista, että epidemia kääntyy vielä nousuun. 

18.34 Kanta-Hämeessä selvisi, että alueella on havaittu kolme tapausta, joissa kyse on Intian variantista. Potilaat ovat tulleet hoitoon muusta syystä kuin koronan takia. Osa niistä on ollut lieviä, osa vakavia. Osa tartunnan saaneista on saanut yhden tai kaksi rokotetta.

18.32 Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän johtajaylilääkäri Sally Lehtinen kertoo Intian variantin tilanteesta ja sen leviämisestä sairaalaolosuhteista.

18.30 Leviämisvaiheessa mahdollista järjestää isojakin ulkotilaisuuksia turvaväliohjein ja eriyttämisjärjestelyillä, kuten lohkoilla. Sisätiloissa osallistujamäärä rajataan edelleen 10 henkilöön.

18.28 Epidemiavaiheiden kriteereitä tarkennetaan:  Ilmaantumisluvut lasketaan jatkossa vain 14 vuorokauden ajalta. Lisäksi kriteereissä otetaan vahvemmin huomioon rokotusten eteneminen ja jäljitystoiminnan sujuvuus.

18.26 Pohjola: Perustasolla rajoitukset ovat minimaalisia.Perustasolta poistuu lähikontaktien välttämisvelvoite, eikä yleisötilaisuuksien osallistujamääriä rajoiteta. Riittäviin etäisyyksiin kuitenkin kannustetaan.

18.24 STM:n johtaja Pasi Pohjola:  Jatkossa tapahtumissa lohkominen tapahtumissa on mahdollista. Hänen mukaansa se mahdollistaa suurempien tapahtumien järjestämisen.

18.22 Leviämisvaiheen alueilla on jatkossa mahdollista järjestää isojakin ulkotilaisuuksia turvaväliohjein ja eriyttämisjärjestelyillä.

Sisätiloissa tilaisuuksien osallistujamäärä rajataan edelleen 10 henkilöön, mutta mahdollisuuksia lieventää tätä rajoitusta tarkastellaan heti kesäkuun alussa uudelleen.

Korkean riskin tilojen käyttö voidaan keskeyttää pääasiassa vain sisätiloissa, ja nämä suositukset koskevat aikuisia.

18.20 STM:n johtaja Pasi Pohjola: Laadittu toimintasuunnitelma on voimassa toistaiseksi. 

18.18 Kiuru: Perustason alueilla tulee pitää riittäviä etäisyyksiä, ei ole osallistujamäärärajoitusta. Kiihtymisvaiheessa tulee välttää lähikontakteja. Leviämisvaiheen alueilla on mahdollisuus pitää isojakin tilaisuuksia ulkotiloissa, sisätiloissa rajaus 10 henkilöön. Tätä tarkastellaan uudelleen kesäkuun alkupuolella.

18.15 Kiuru: Perustason ja kiihtymisvaiheen alueilla helpotetaan tapahtumisen järjestämistä. Myös leviämisvaiheessa olevilla alueilla helpotetaan ulkona järjestettäviä tapahtumia.

18.14. Kiuru: Voimassa olevat rajoitukset muuttuvat. Erilaiset rajoitukset ovat herättäneet keskustelua oikeudenmukaisuudesta. 

18.12 Kiuru: Tarkoituksena on, että hallitus päättää huomenna hybridistrategian päivittämisestä. 

Myös jatkossa strategiassa on kolme eri tasoa: perustaso, kiihtymisvaihe ja leviämisvaihe. Lisäksi huomioidaan rokotusaste.

18.10 Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru:  Myönteinen kehitys on hidastunut. Myönteistä on Kiurun mukaan se, että rokotekattavuus kasvaa jatkuvasti. On edelleen perusteltua, että alueilla pidetään yllä tehokkaita ja kattavia keinoja. Toimien välttämättömyyttä perustelevat myös muuttuneet viruskannat. 

18.06 Tervetuloa mukaan MTV:n liveseurantaan!

Lue myös:

    Uusimmat