Selibaatti on ollut mukana katolisessa kirkossa 1000-luvun tienoilta lähtien. Noista ajoista lähtien katolisilta papeilta on vaadittu selibaattilupaus papiksi vihkimisen yhteydessä. Näin jälkeen päin on katsottu syiden olleen lähinnä moraaliarvojen ja kirkon omaisuuden suojelemisessa.
Vielä tänäkin päivänä pakollinen selibaatti on osa läntisen katolisen kirkon toimintaa, esimerkiksi masturbaatio ja avioliitto – puhumattakaan esiaviollisesta seksistä, ovat kaikki kiellettyjä katolilaispapeilta.
Tavallinen ihminen elää selibaatissa joko vapaaehtoisesti omasta tahdostaan tai sitten väkisin olosuhteiden pakosta. Ihmiset saattavat suhtautua selibaattiin ilmeisen negatiivisesti, vaikka useimmiten se on vain olosuhteiden pakon ja elämäntilanteen järjestämä kausi. Esimerkiksi sairaus tai elämän koettelemukset ja surut vähentävät kiinnostusta seksiin ja ajavat sitä kautta selibaattiin. Toisaalta selibaatti saattaa olla myös mieletön kokemus. Parisuhteessa muutaman viikon tauko seksissä saattaa näyttää vanhan ukkokullan mielettömänä adoniksena: seksiin saattaa saada uutta valoa pienoisen pidättäytymisen jälkeen.
Monet naiset ovat todenneet pystyvänsä elämään täysin tyytyväisinä vuosikausia ilman seksiä. Miesten suusta tätä kommenttia ei useinkaan kuule. Miehillä tosin osa syy saattaa olla fysiikassa: orgasmi ja sitä kautta ainakin masturbaatio on kaiketi pakollinen tarve joka täytyy tyydyttää säännöllisesti. Sukupuolen lisäksi suhtautumiseen vaikuttaa myös yksilön suhde seksiin, toiset tarvitsevat seksiä enemmän kuin toiset.
