Antti Niemi oli San Josen sankari ja Teemu Selänne Anaheimin epäonnensoturi viime yönä NHL:ssä. Selänne osui ottelussa kahdesti tolppaan, kun Sharks voitti rangaistuslaukausten jälkeen 3-2.
Selänteellä oli mahdollisuus ratkaista peli jo kolme minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua, kun hän tunkeutui Sharksin maalille ja laukoi kiekon etutolppaan. Hetkeä myöhemmin Sharksin Logan Couture iski pelin tasoihin ja venytti ratkaisun jatkoajalle ja edelleen rankkareille.
Ottelun ykköstähdeksi valittu Sharks-vahti Niemi ei päästänyt rankkareissa yhtään maalia, kun toisessa päässä Jonas Hiller ohitettiin kerran. Michal Handzus laukoi ensimmäisenä vetäjänä varmasti maalin ja sen jälkeen molemmilta nähtiin kaksi epäonnistumista.
Ottelu päättyi Selänteen rankkariin, jossa hän itselleen tutulla harhautuksella sai jo ohitettua Niemen, mutta laukaus kilahti tolppaan ja Niemen maali pysyi varjeltuna.
28 laukausta torjunut Niemi ei ole hävinnyt tällä kaudella yhtään ottelua ja San Josella on puhdas kuuden voiton rivi taulukossaan. Anaheim on seitsemällä pisteellään tyynenmeren divisioonassa San Josen kannassa. San Josen Patrick Marleau jäi ensimmäistä kertaa tällä kaudella ilman maalia.
Saku Koivu sai syöttöpisteen, kun Francois Beauchemin yllätti Niemen nollakulmasta ottelun toisessa erässä. Nolosta takaiskusta huolimatta suomalaisvahti valittiin kotiyleisönsä edessä ottelun parhaaksi.
Pari päivää sitten farmista nostettu Sami Vatanen ei mahtunut Anaheimin kokoonpanoon.
VIDEO: Beauchemin yllättää Niemen
VIDEO: Ottelun kaikki huippuhetket
Suomalaisilla huippuilta NHL:ssä
Mikko Koivun loistovire jatkuu
Filppula iski kahdesti – Datsjukilta häikäisevät esityöt
Timonen kilautti kauden ensimmäisen komeasti yläkulmaan
Joensuu leikkauksessa – NHL-paluu venyy viikkoja
Jokiselle ensimmäinen Winnipegissä
Komaroville avauspiste NHL:ssä – Torontolle dramaattinen voitto