Kapteeni Mikko Koivu iski jälleen kaksi tehopistettä Minnesota Wildille, ja tällä kertaa Wild myös voitti. Columbus kaatui maalein 3-2.
Koivu on tehnyt kolmessa perättäisessä pelissään kaksi pistettä. Viime yönä hän teki Wildin ensimmäisen ja syötti toisen ja hänet valittiin ottelun kakkostähdeksi.
Koivun maali tuli Columbuksen maalivahdin Steve Masonin avustuksella. Koivu heitti kiekon maalin takaa rystyltä maalille ja Mason potki sen itse maaliin. 2-0-maalissa Koivu yritti laukoa maalilla ja Tom Gilbert nappasi pelaajista pompanneen kiekon ja sivalsi sen maaliin. Koivun tehot kauden kuudesta pelistä ovat 2+6.
Minnesota päästi Columbuksen mukaan, kun se kavensi toisessa erässä. Mikael Granlund otti kolmannessa erässä jäähyn kampituksesta, eikä rangaistusta ehtinyt kulua kuin seitsemän sekuntia, kun Jack Johnson iski pelin tasoihin.
Pierre-Marc Bouchard nousi kuitenkin sankariksi ja ykköstähdeksi, kun hän upotti nopeasta vastahyökkäyksestä uransa sadannen NHL-maalin. Bouchard sai hetkeä myöhemmin myös rankkarin, mutta hän ei onnistunut maalinteossa. Kolmas maali kuitenkin riitti ja 17 kertaa torjunut Niklas Bäckström sai kauden toisen voittonsa. Minnesota nousi seitsemään pisteeseen.
Granlundilla oli jäähyn lisäksi muutenkin hankala ottelu. Hän oli jäällä Columbuksen kavennuksen aikana ja tehotilasto jäi maalin pakkaselle. 13 minuuttia pelannut suomalainen oli aloitusympyrässä ongelmissa, kun hän hävisi neljä kymmenestä aloituksestaan.