Seisoiko muna kärjellään?

Tänään vietetään syyspäiväntasausta. Päivä lyhenee ja yöt pitenevät. Päivään liittyy myös uskomuksia.

Syyspäiväntasaus on tähtitieteellisen syksyn alku, eli se hetki, jolloin aurinko siirtyy taivaan pohjoiselta pallonpuoliskolta eteläiselle puoliskolle. Pohjoisnavalla alkaa puolen vuoden mittainen yö ja etelänavalla puolen vuoden mittainen päivä.

Periaatteessa päivä ja yö ovat yhtä pitkiä, mutta ei käytännössä. Päivän pituus lasketaan auringon yläreunasta ja päiväntasaus määritellään auringon keskikohdan mukaan. Lisäksi ilmakehä taittaa valoa ja nostaa auringon kuvaa taivaanrannassa suunnilleen auringon läpimitan verran. Näin ollen yö ja päivä ovat yhtä pitkät vasta pari päivää myöhemmin.

Vanha kansa sai munan seisomaan

Vanhan kansan uskomusten mukaan revontulet syyspäiväntasauksen aikaan tietävät pakkasia ja palokärjen huudot kauniita talvikelejä. Jos tasauspäivänä myrskyää, luvassa on hyvä viljavuosi ja runsasluminen talvi.

Vanhan uskomuksen mukaan kananmunan saa seisomaan kärjellään syyspäiväntasauksen aikaan. Jotkut uskovat, että munan tulee olla raaka, jotkut että sen tulee seistä puupohjalla.

Tarkka aika on pari tuntia tasauksen molemmin puolin, joten tänä vuonna (kello 05.29 Suomen aikaa) sitä ei enää ehdi testaamaan. Ensi vuonna sitten?

Saitko sinä kananmunan seisomaan? Lähetä kuva koti(at)mtv.fi

Katso saavatko ammattilaiskokit munan seisomaan?

Jos video ei näy mobiililaitteellasi, valitse täysversio sivun alalaidasta.


Lue myös:

    Uusimmat