Sedu Koskisen kohubileissä uusi käänne: "Niistä tulee yksityisemmät, ainoastaan kavereilleni" – someselkkauksesta poliisiasia

2:10
Katso yllä oleva video: Koronarajoitukset tiukentuvat entisestään pääkaupunkiseudulla – nämä kaikki asiat muuttuvat.

Seppo "Sedu" Koskinen aikoo muuttaa 30-vuotisen yrittäjäuransa kunniaksi ensi kuussa Helsingissä järjestettävät juhlat yksityisemmiksi. Koskinen kertoo myös MTV Uutisille tehneensä rikosilmoituksen kahdesta somekommentoijasta.

Katso yllä oleva video: Koronarajoitukset tiukentuivat maanantaina entisestään pääkaupunkiseudulla – nämä kaikki asiat muuttuivat.

MTV Uutiset kertoi eilen, että Koskisella ja Etelä-Suomen aluehallintovirastolla (avi) on ollut eriävät näkemykset itsenäisyyspäivän aattona järjestettävän tilaisuuden luonteesta.

Koskinen katsoo, että Agroksenmäen holvikellarissa järjestettävä juhla on yksityistilaisuus, jota viranomaisohjeistukset eivät koske, mutta avi on toista mieltä.

Koskinen kertoi aiemmin MTV Uutisille, että juhliin pääsee sisään lahjoittamalla 200 euroa.

– Tapahtumaan ei myydä lippua, vaan sinne pääsee mukaan lahjoittamalla tuon summan lahjatilille, Koskinen perusteli näkemystään yksityistilaisuudesta.

Koskinen totesi, että tilaisuudessa toimitaan koronaohjeiden mukaan: sisään ei pääse ilman maskia, juhlissa huomioidaan turvavälit, käytetään käsidesiä ja kaikilta osallistujilta mitataan kuume.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

"Juhlista tulee yksityisemmät kuin aiemmin"

Koskinen kertoo nyt MTV Uutisille, että hän aikoo muuttaa juhlien luonnetta yksityisempään suuntaan.

– Niistä tulee yksityisemmät kuin aiemmin. Se on ainoastaan minun kavereilleni. Nyt jokainen, joka tulee, hyväksyttää itsensä minulla. Sinne ei pääse ketään muita ihmisiä kuin he, jotka minä olen hyväksynyt.

Koskisen mukaan sosiaalisessa mediassa julkaistut juhlista kertovat päivitykset, ovat olleet epähuomiossa liian julkisesti esillä.

Hän arvioi, että vieraiden hyväksyminen rajoittaa osallistujia mahdollisesti jonkin verran.

– Minulla ei ole yhtään aavistusta, kuinka paljon sinne tulee osallistujia. Jos tulee 30 tai 50, niin se on ihan ok. Ei ole vielä maksuja tullut kovinkaan hirveästi, ja sitten on ollut tämä epätietoisuus järjestelyistä.

Avi: "Tilaisuus voidaan mahdollisesti luokitella yksityistilaisuudeksi, jos hän muuttaa sen luonnetta"

Etelä-Suomen aluehallintoviraston alkoholihallintoyksikön päällikkö Riku-Matti Lehikoinen kertoo MTV Uutisille, että hän on käynyt Koskisen kanssa keskustelua tilaisuuden järjestämisestä alkuviikolla, viimeksi eilen.

Lehikoinen on myös tietoinen Koskisen suunnitelmista muuttaa tilaisuutta yksityisemmäksi.

Lehikoisen mukaan Koskisen tilaisuus voidaan mahdollisesti luokitella yksityistilaisuudeksi, jos hän muuttaa tilaisuuden luonnetta aiemmin julkisuudessa kerrotusta.

– Jos hän muuttaa tilaisuuden luonnetta ja miettii sitä uudestaan, voi olla, että se menee vielä yksityistilaisuudeksi tai sitten ei.

– Asia on vielä auki, millaisia suunnitelmia hän tulee tekemään, mutta meidän näkemyksemme on ollut, että siinä vaiheessa, kun Koskinen suunnitelmansa esitti, kyse oli yleisötilaisuudesta.

"Avilla ei ole mitään mahdollisuutta kieltää juhlia"

Lehikoinen toteaa, että koronarajoitusten ja -suositusten päätökset voivat vielä tiukentua juhlapäivään 5. joulukuuta mennessä.

– Tilanne on aika hektinen sillä tavalla, että päätökset muuttuvat niin nopeasti, että on vaikea arvioida sitä tilaisuutta, että mitkä säännökset meillä silloin ovat voimassa.

– Ei varmaan puhuta silloin enää 20 hengen säännöksistä, vaan voi olla paljon kireämmät.

Koskinen puolestaan katsoo, ettei avilla ole mahdollisuutta kieltää hänen juhliaan.

– Avilla ei ole mitään mahdollisuutta kieltää näitä juhlia. Ainoa kielto, mikä voi tulla, on ulkonaliikkumiskielto Helsingin kaupunkiin, Koskinen sanoo.

Avin Lehikoinen toteaa, ettei hän voi tehdä juhlista valituskelpoista kieltopäätöstä, vaan avin tekemä päätös yli 20 hengen yleisötilaisuuksista on yleispäätös.

– Minä en pysty valituskelpoista kieltopäätöstä tekemään, että Koskinen ei saa tätä tilaisuutta pitää. Poliisi valvoo, rikotaanko tartuntatautilain 58. pykälää vai ei, Lehikoinen kertoo.

Hän ei vielä osaa sanoa, aikooko avi pyytää poliisia käymään Koskisen juhlissa.

– Nyt täytyy katsoa, millaisia kokoontumisrajoituksia tulee siihen mennessä ja millaisia muutoksia järjestelyihin Koskinen tulee tekemään. Se nähdään sitten, pyydetäänkö poliisia käymään vai eikö pyydetä.

Rikosilmoitus kahdesta somekommentoijasta

Sosiaalisessa mediassa keskustelu Koskisen juhlan ympärillä on ollut kiivasta.

– Facebook-kirjoittelussa minua on haukuttu homoseksuaaliksi, apinaksi, Stadin pelleksi ja kieroilijaksi. Siellä oli kaikenlaisia muitakin nimityksiä lukemattomia määriä. Lisäksi siellä on esitetty kaikki minun verotietoni julkisesti kaikkien luettavaksi.

– Kyllä se aika törkeää oli. Kaikki kunnianloukkauksen edellytykset täyttyvät.

Koskinen kertoi eilen sosiaalisessa mediassa tehneensä kahdesta henkilöstä rikosilmoituksen kunnianloukkauksesta Sisä-Suomen poliisille.

– Haen siinä vahingonkorvausta ja rangaistusta, hän tarkentaa MTV Uutisille.

– Minulla on heidän (kirjoittajien) tietonsa ja kuvakaappaukset viesteistä.

Sisä-Suomen poliisista kerrotaan MTV Uutisille, että poliisi on vastaanottanut kyseisen tyyppisen rikosilmoituksen ja esitutkinta on aloitettu.

Juttua päivitetty kello 11.35: Sisä-Suomen poliisi vahvisti MTV Uutisille, että poliisi on vastaanottanut rikosilmoituksen.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja