Sebastien Loeb yllättyi harvinaisesta virheestään

Esapekka Lappi rikkoi vanteensa kanttariin 1:08

Sebastien Loeb todisti viikonloppuna ajetussa Korsikan MM-rallissa, että hän pystyisi edelleen taistelemaan rallin MM-sarjan huipulla.

Vajaa kuukausi sitten MM-ralleihin palanneen Loebin viikonloppu meni pilalle jo toisella erikoiskokeella ulosajon vuoksi. Kahtena viimeisenä ajopäivänä Loeb kellotti kolme pohja-aikaa ja oli muun muassa rallia voittanutta Sebastien Ogieria nopeampi lauantain ja sunnuntain yhteisajoissa.

- Löysimme autolla hyvän rytmin erikoiskokeilla. Olisin voinut sijoittua paljon paremmin ilman toisen erikoiskokeen ulosajoa, 14. sijan Korsikalta kuitannut Loeb sanoi MTV Sportille.

- Minua turhauttaa se, että olisin pystynyt taistelemaan kaikkia muita vastaan jokaisella erikoiskokeella. Olisin voinut saada hyvän tuloksen täältä, Loeb lisäsi.

Loeb yllättyi huikeaa vauhtiaan enemmän siitä, että hän sortui ajovirheeseen kilpailun alussa.

- En ole tottunut virheisiin asvaltilla. Aiemmin pystyin olemaan nopea asvaltilla ilman isoja riskejä, 44-vuotias Loeb hämmästeli.

Lue myös:

    Uusimmat