Sebastian Vettelin testiviikko alkoi pyörähdyksellä – Red Bullilla isoja ongelmia

Miksi Mercedeksen ratti-innovaatio kielletään vuoden 2021 säännöissä? F1-asiantuntijat kertovat formulamaailman viimeisimmät käänteet 5:07
Niki Juusela ja Ossi Oikarinen keskustelevat Mercedeksen suorituksesta ja Ferrarin piilottelusta talvitestien avausviikolla.

F1-talvitestien toinen viikko alkoi keskiviikkona Barcelonassa.

Ensimmäinen ajopäivä keskeytyi keskiviikkoaamuna pariinkin otteeseen: ensin Sebastian Vettelin pyörähdyksen johdosta ja vähän myöhemmin Nicholas Latifin Williamsin hyydyttyä radan varteen.

Vettel ajautui radan seitsemännen mutkan ulostulossa, juuri ennen radan kahdeksatta mutkaa, leveäksi, ja SF1000-auto lipsahti saksalaisen käsistä. Pyörähdykset tapahtuivat melko hiljaisesta vauhdista, eikä Vettelillä ollut suuriakaan ongelmia saada autoa hallintaansa.

Sessio kuitenkin keskeytettiin, sillä Vettelin pyörähdykset nostivat radalle soraa, joka piti poistaa muiden tieltä.

Vettel on tehnyt aamupäivän kolmanneksi nopeimman kierrosajan, 1:18,175, ja hän teki sen C3-seoksella. Aamupäivän pohja-aika 1:17,753 on Mercedeksen Lewis Hamiltonin nimissä, ja se on tehty pykälää kovemmalla C2-renkaalla.

Niin Vettel, Hamilton kuin monet muutkin kuljettajat ovat keskittyneet aamupäivän aikana pääosin pidempiin vetoihin, niin sanottuihin kisasimulaatioihin.

Red Bullin testiviikko puolestaan alkoi ongelmien sävyttämänä. Tallin on määrä ajattaa keskiviikkona vain Alexander Albonia, mutta Albon on saanut aamupäivän aikana kasaan ainoastaan yhden installaatiokierroksen.

Albonin autosta irrotettiin lattialevy, ja auto seisoi pitkään Red Bullin pilttuussa, suljettujen ovien takana. Vihdoin juuri ennen keskipäivää thaimaalaiskuljettaja pääsi takaisin radalle.

Lue myös:

    Uusimmat