Sebastian Vettel rehellisenä Ferrari-ajastaan: "Tappeluita, joihin ei olisi pitänyt mennä"

Sebastian Vettelin aika Ferrarilla päättyy tämän kauden jälkeen, kun hän hyppää uusien kuvioiden pariin. Vettelin Ferrari-aikakausi ei ollut lopulta sellainen, mitä moni odotti. Saksalainen on itse samaa mieltä.

Vettel hyppäsi Ferrarille sen jälkeen, kun hän oli voittanut neljä maailmanmestaruutta Red Bullin ratissa. Vettel haaveili olevansa Michael Schumacherin jälkeen seuraava saksalainen, joka voittaisi mestaruuksia Ferrarille.

Näin ei kuitenkaan käynyt. 

Vettel oli mestaruustaistossa mukana vuosina 2017 ja -18. Pienet virheet koituivat kohtaloksi, ja Mercedeksen Lewis Hamilton meni menojaan.

Sen jälkeen 33-vuotiaan saksalaisen Ferrari-aika on ollut synkkää taivallusta. Viime kaudella Vettel oli otsikoissa riitojen takia. Tänä vuonna Ferrarin suoritustaso on ollut kaukana toivotusta.

Kaiken lisäksi Ferrari ilmoitti jo keväällä siitä, ettei se jatka yhteistyötä Vettelin kanssa. Saksalaisen korvaajaksi saapuu Carlos Sainz.

Vettel vannoo yhä, ettei hän kadu Red Bullilta lähtöä.

– Totuus on kuitenkin se, että epäonnistuin Ferrarilla, koska tavoittelin mestaruutta, Vettel sanoo F1 Beyond The Grid -podcastissa.

– On ollut asioita, joita olisin voinut tehdä paremmin, ja asioita, jotka olisi pitänyt tajuta paljon aiemmin. Matkan varrella on ollut tappeluita, joihin minun ei olisi pitänyt mennä. 

Vettel viittaa muun muassa siihen, miten Ferrarin sisäiset välit kiristyivät Charles Leclercin tulon jälkeen. Monacolaisen piti olla alun perin Vettelin ”kakkoskuljettaja”. Toisin kävi, sillä Leclerc löi pöytään kovia näyttöjä, minkä myötä Vettelin asema tallin johtajana horjui.

Tämä johti erinäköisiin selkkauksiin, joihin Vettel viittasi kommentillaan.

– Toki, nuo väännöt ja taistot kuuluvat vähän minun luonteeseeni. Uskon myös, että minulla oli pointti niissä. Ja noiden kautta sitä kasvaa ja oppii asioita, Vettel mietti.

Vettel siirtyy ensi kaudeksi Aston Martinille.

Lue myös:

    Uusimmat