Sebastian Vettel näkee Max Verstappenin ajotyylin rauhoittuneen – "Hänellä on silti vielä paljon opittavaa"

Sebastian Vettel näkee Max Verstappenin ajotyylin hieman rauhoittuneen viimeisten kilpailujen aikana.

Pääkuvan videolla Vettelin ja Verstappenin kolari Suzukan GP:stä.

21-vuotias Red Bull -kuski Verstappen on F1-uransa aikana herättänyt paljon närää aggressiivisella ajotyylillään. Verstappen tunnetaan röyhkeistä ohitus- ja puolustusliikkeistään, jotka ovat useasti päättyneet osumaan kilpatoverin kanssa.

Vettelkin on saanut osansa Verstappenin tempauksista. Kaikesta huolimatta kokenut saksalaiskuljettaja näkee Verstappenin ajotyylin hieman rauhoittuneen.

– Jokaisella on omanlainen ajotyylinsä ja minusta on hyvä olla aggressiivinen, jos se tapahtuu oikealla hetkellä. Mielestäni hän on vähän rauhallisempi kuin muutama vuosi sitten. Uskon, että hän on löytänyt tyylinsä. Jokainen kuljettaja joutuu kulkemaan sen saman polun, Vettel pohtii Motorsport.comin haastattelussa.

Nuoresta iästään huolimatta käynnissä oleva kausi on Verstappenille jo uran neljäs F1:ssä. Kokenut Vettel puolestaan on ajanut 12 kautta. Vettel pitää Verstappenia lahjakkaana kuljettajana, mutta uskoo nuorukaisella olevan vielä matkaa taivallettavanaan, jotta hän lunastaisi lahjakkuutensa lopullisesti.

– Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö hän olisi nopea ja lahjakas. Uskon silti, että hänellä on vielä paljon opittavaa tulevaisuudessa. Olen varma, että hän pysyy täällä F1:ssä pidempään kuin minä, Vettel sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat