Sebastian Ahon hurja maalivire jatkui kahdella osumalla

Carolina Hurricanesin suomalaistähti Sebastian Aho jatkoi komeaa liitoaan jääkiekon NHL:ssä iskemällä kaksi maalia keskiviikon vastaisen yön 3-4-jatkoaikatappiossa Boston Bruinsin vieraana.

Aho pääsi maalien makuun jo neljännessä ottelussa peräkkäin. Tämän putken aikana hän on paukuttanut viisi osumaa. Kauden 66 ottelussa Aholle on kertynyt 29 maalia ja 75 tehopistettä.

Illan avausosuma syntyi NHL:n höyhensarjalaisiin kuuluvan Ahon otettua Bruinsin maalin edessä kamppailuvoiton 205-senttisestä pakkijärkäleestä Zdeno Charasta, minkä jälkeen hän ohjasi Calvin de Haanin vedon vastustajan maaliin.

Toisen erän alussa Nino Niederreiter vapautti Ahon komealla syötöllä läpiajoon, jonka päätteeksi suomalainen ujutti kiekon ohi Bostonin maalia vartioineen Jaroslav Halakin.

Ottelun toisella puoliskolla Boston nousi Chris Wagnerin ja Jake DeBruskin osumilla tasoihin toisen erän lopussa, ja kolmannen alussa Patrice Bergeron sivalsi alivoimalla Bruinsin 3-2-johtomaalin.

Illan kolmostähdeksi valitun Ahon ketju vastasi kuitenkin myös Carolinan kolmannesta osumasta, jonka kapteeni Justin Williams tykitti siniviivasta alle kahdeksan minuuttia ennen päätöserän loppua.

Jatkoajalla David Krejci pääsi tuikkaamaan Bostonille 4-3-voiton Jake DeBruskin komeasta esityöstä.

Lopputulos katkaisi Carolinan viiden ottelun voittoputken ja jatkoi Bostonin vastaavaa neljään peliin. Kumpikin joukkueista keikkuu itäisessä konferenssin pudotuspelipaikoilla. 

Lue myös:

    Uusimmat