"Se oli kutkuttava ajatus" – 95-elokuvan tähdet kuvasivat osuutensa tietämättä elokuvan muista tapahtumista mitään

95-tähdet Kalle Lamberg ja Ylermi Rajamaa haastattelussa 2:24

Kalle Lamberg ja Ylermi Rajamaa näkivät kaikki 95-elokuvan tapahtumat vasta hiljattain elokuvan kutsuvierasnäytöksessä.

Näyttelijät Kalle Lamberg, 30, ja Ylermi Rajamaa, 36, näyttelevät yhdessä Samuli Niittymäen, 31, kanssa potkut rakennusfirmalta saavaa kolmikkoa Aleksi Mäkelän ohjaamassa 95-elokuvassa.

Kolmikko lähtee Suomen jääkiekon A-maajoukkueen ensimmäisen MM-kultaan huipentuneen viikonlopun tapahtumiin monen eri tarinalinjan kautta keskittyvässä elokuvassa Tukholmaan Suomi–Ruotsi-loppuottelupäivänä niin sanotusti hämmentämään pakkaa.

– Pääsin tavallaan elämään vuoden 1995 MM-kultaviikonlopun tapahtumat uudestaan. En muista niistä ajoista kauheasti, sillä olin noin kahdeksanvuotias silloin, Kalle Lamberg kertoo MTV:n haastattelussa.

Lamberg kertoo, että ohjaaja Aleksi Mäkelä käytti 95-elokuvaa kuvatessa metodia, joka oli Lambergille täysin uusi.

– Leffan tekeminen oli siinä mielessä erikoista, että emme saaneet nähtäväksi koko elokuvan käsikirjoitusta, vaan vain oman osuutemme siitä. Tuollaista metodia en ole ennen käyttänyt, mutta se oli ihan viihdyttävä tapa, näyttelijä kuvailee.

– Näimme valmiin elokuvan vasta hiljattain kutsuvierasnäytöksessä. Vasta silloin selvisi, mitä kaikkea muuta elokuvassa tapahtuu. 

Kalle Lamberg kertoo yrittäneensä projektin alkuvaiheessa yrittäneensä saada tietoa elokuvan muista tapahtumista muun muassa näyttelijäkollegoiltaan.

– Vähän muut elokuvan näyttelijät paljastivat, mitä tapahtuu. Ensimmäistä kertaa tein elokuvaa näin. Kyllä se toimi.

Ylermi Rajamaalla on hyvät fiilikset 95-elokuvasta.

– Tässähän oli tosiaan se jännitysmomentti, että saimme alussa lukea käsikirjoituksesta vain oman osuutemme. Minun mielestäni se oli lähtökohtaisesti jo kutkuttava ajatus, kun tunsi ohjaajan. Siihen pystyi luottamaan, että elokuva pysyy aiheen raameissa, Rajamaa sanoo.

– Lopputulos oli positiivinen yllätys. Harvoin jännittää elokuvan ensi-ilta yhtä paljon.

Kalle Lamberg

Rajamaa toteaa olleensa jo pitkään varma, että Suomen jääkiekkomaajoukkueen ensimmäisestä MM-kullasta tehdään elokuva – ennemmin tai myöhemmin.

– Hyvä näin. Elokuvan draaman kaari on mukavasti laajennettu MM--kultaviikonloppuun sijoittuvilla tarinoilla. Tämä oli mielestäni parempi vaihtoehto kuin että olisi yritetty vain toisintaa suorana se loppuottelu pelkästään urheiluelokuvana. Tykkäsin tästä tyylilajista.

Katso artikkelin yläosasta video Kalle Lambergin ja Ylermi Rajamaan haastattelusta. Katso alla myös muita 95-elokuvaan liittyviä videoita!

Ohjaaja Aleksi Mäkelä puhuu 95-elokuvasta 4:31

Timo Jutila vaikuttui 95-elokuvasta –"Tuntui hassulta katsoa itseäni" 7:44

"95 on elokuva kiekosta ja kansakunnasta" 2:07

95-elokuvan virallinen traileri julki! 1:38

Tältä näytti 95-elokuvan kuvauksissa 1:04

Lue myös:

    Uusimmat