SDP:llä vaikea valinta, jos Kumpula-Natri valitaan eduskuntaan – EU-parlamenttiin varasijalla rikoksesta epäilty Liike Nytin poliitikko

Eduskunnan jättää sunnuntain jälkeen kolmisenkymmentä poliitikkoa: Joukossa moninkertaisia ministereitä ja vain yhden kauden kansaedustajia 9:20
Katso myös: Joillekin kansanedustajille yksi kausi Arkadianmäellä riittää. Näin paikastaan luopuva Ruut Sjöblom kertoo ratkaisustaan.

Kumpula-Natrin mukaan tilanteesta on "totta kai" keskusteltu puoluejohdon kanssa. Hän ei silti sano, että jäisi Euroopan parlamenttiin ensi vuoteen saakka tuloksesta riippumatta.

– Edelleen minun ensimmäinen varani tänne Euroopan parlamenttiin on Liike Nyt -ehdokas, kun hän on hypännyt pois puolueesta. Ja edelleen on fakta, että Euroopan parlamentin vaalikausi on viisi vuotta ja kotimaassa neljä vuotta, SDP:n Miapetra Kumpula-Natri sanoo.

Kumpula-Natri on Alviina Alametsän (vihr.) ja Laura Huhtasaaren (ps.) lisäksi kolmas europarlamentaarikko, joka on ehdolla sunnuntain eduskuntavaaleissa.

Alametsä ja Huhtasaari ovat kertoneet puhelimitse, että mahdollisen valinnan seurauksena he siirtyvät pian vaalien jälkeen eduskuntaan. Kumpula-Natrilta tällaista vastausta ei heru.

Vaikea aihe

Edes puhelinkommentin saaminen Kumpula-Natrilta on vaatinut useita viestejä, minkä jälkeen hän kertoo toivoneensa, että STT:tä olisi kerrankin kiinnostanut jokin asiallinen aihe. Myöhemmin hän sanoo, mitä hän on kertomansa mukaan vaalikentillä ihmisille vastannut.

– Olen sanonut, että joo, tulen kolmen tai neljän vuoden kansanedustajaksi, hän kertoo.

Viestiin on suhtauduttu hyvin, Kumpula-Natri sanoo. Mistä siis kumpuaa demarimepin tuskastunut suhtautuminen äänestäjän kuluttajansuojaa koskevaan kysymykseen?

Seuraa vaali-iltaa MTV:n seurassa kello 19.30

MTV Uutiset seuraa vaalipäivää hetki hetkeltä ja näyttää suorassa tuloslähetyksessä ääntenlaskennan etenemisen sekä puolueiden puheenjohtajien reaktiot ja asiantuntijoiden kommentit.

Suora tuloslähetys vaalivalvojaisista ja Pikkuparlamentista alkaa MTV:n uutisankkurin Maija Lehmusvirran johdolla kello 19.30. Lähetys jatkuu, kunnes vaalien ratkaisu on selvä.

MTV:n Tulospalvelu avautuu kello 20 ja näyttää heti ennakkoäänien jakauman. Tämän jälkeen vaalitulos päivittyy reaaliajassa Tulospalveluun, jonka kautta voi tarkastella äänten jakautumista ja oman ehdokkaan äänisaalista.

Jos oma ehdokas on vielä valitsematta, etsi paras MTV:n Vaalikoneesta!

Varasijalla Liike Nytin ehdokas

Kokoomus, perussuomalaiset ja SDP lähtevät vaalipäivään sunnuntaina lähes yhtä suosittuina, joten pääministeripuolueen asemasta käydään tiukka kilpailu. Kumpula-Natri on tunnettu ja näkyvä ehdokas ja tuo puolueelleen kaivattuja ääniä Uudellamaalla.

Vähemmän mielellään puolueessa pohditaan julkisesti, mitä Kumpula-Natrin valinnasta seuraisi. Syynä on SDP:n sisällä kehkeytynyt riitatilanne, jonka seurauksena varasija Kumpula-Natrin paikasta Euroopan parlamentissa kuuluisi Liike Nytin eduskuntavaaliehdokkaalle Satu Taavitsaiselle.

Taavitsainen on SDP:n entinen kansanedustaja, joka on sittemmin ehtinyt johtaa demarien ryhmää Mikkelin valtuustossa. Ryhmä kuitenkin repeytyi riekaleiksi riitojen, erottamisen, eroamisten ja muiden käänteiden seurauksena.

Taavitsainen kirjoitteli toisesta valtuutetusta netissä, minkä takia häntä epäillään törkeästä kunnianloukkauksesta. Taavitsainen itsekin erosi valtuustoryhmästään, eikä SDP hyväksynyt häntä listoiltaan eduskuntavaaliehdokkaaksi. Taavitsainen vaihtoi puolueen Liike Nytiksi.

Hän kiistää syyllistyneensä nettikirjoituksellaan rikokseen.

"Totta kai keskusteltu"

Kumpula-Natri kertoo, että mahdollisen eduskuntaan valitsemisen jälkeen ratkaisu hänen jatkoaskeleistaan tehtäisiin puolueen ja Uudenmaan piirijärjestön kanssa, kokonaisuutta ajatellen.

Jompaan kumpaan parlamenttiin tulisi hänen mukaansa vuodeksi sijainen. Sen hän kiistää, että päätös olisi tehty.

Eikö asiasta siis ole käyty keskusteluja puoluesihteerin tai muun puoluejohdon kanssa?

– Totta kai silloin, kun minä lähdin ehdokkaaksi, käytiin läpi tämä keskustelu. Ja mietittiin, että nämä ovat tosi kohtalokkaat vaalit Suomelle. Viimeksi, kun oli vaalit Suomessa neljä vuotta sitten, meillä oli yksi paikka demareilla eduskunnassa enemmän kuin perussuomalaisilla. Ja sen takia meillä on nyt ollut globaalisti tunnettu Sanna Marin eikä Jussi Halla-aho Suomen figuuri maailmalla.

Kumpula-Natrin mukaan keskusteluissa on mietitty muun muassa, kannattaako mahdollisesti menettää pääministeripaikka ja pitää meppipaikka vai päinvastoin.

Eikö asiaa siis ole mietitty niin, että Kumpula-Natri tulisi Suomeen vasta ensi vuonna seuraavien europarlamenttivaalien jälkeen? Kävisi järkeen, että Kumpula-Natrin mahdollinen korvaaja vuodeksi tulisi ennemmin eduskuntaan omasta puolueesta kuin Euroopan parlamenttiin Liike Nytistä.

– Tässä ei ole päätöksiä tehty, mutta näin on ajateltu, että tämä on mahdollista tehdä näin, Kumpula-Natri sanoo.

Rönnholm: En ole lähtenyt spekuloimaan

Kumpula-Natri on sanonut Ylelle, että välitön siirtyminen kotimaahan edellyttäisi sekä SDP:n pääsemistä hallitukseen että merkittävän tehtävän saamista.

Entä demarien puoluesihteeri Antton Rönnholm. Onko hän esittänyt Kumpula-Natrille toivetta pysyä Euroopan parlamentissa seuraaviin eurovaaleihin saakka?

Tuohon kysymykseen Rönnholm ei vastaa.

– Minä keskityn nyt siihen, että nämä vaalit voitetaan ja sitten sen jälkeen katsotaan, mitä niissä on tapahtunut ja onko hän tullut valittua. Ja sitten keskitytään sen jälkeiseen aikaan. Että en ole lähtenyt nyt spekuloimaan, enkä spekuloi tässäkään kohtaa näiden asioiden kanssa sen enempää.

Lue myös:

    Uusimmat