Savonlinna järkyttyi 29-vuotiaan Annin surmasta - ruumis yhä kateissa: ”Siellä olisi sopivia kuoppia piilottaa vaikka mitä”

29-vuotiaan Anni Törnin henkirikos järkyttää laajasti Savonlinnassa. Kauhistuttava surma on käynnistänyt spekulaatiot tapahtumien kulusta ja tekijän motiivista.

Silminnäkijä kertoo MTV Uutisille, että kaikki paikalla olevat tuntuvat tietävän tapauksen, minkä vuoksi spekuloinneilta ei ole vältytty. Muun muassa päihteiden arvellaan olevan surman taustalla.

Motiviin ohella paikkakunnalla puhuttaa myös epätietoisuus Törnin ruumiin sijainnista.

Törnin katoamispaikan lähistöllä Aholahdessa vadelmametsällä viihtyvä mies paljastaa paikan olevan täynnä piilopaikkoja.

– Siellä olisi sopivia kuoppia piilottaa, vaikka mitä, mies paljastaa.

"Mitä jos koira löytää ruumiin?"

Poliisi tekee tällä hetkellä kaikkensa, jotta Törnin ruumis löydetään. Tutkinnanjohtaja Sami Asikainen Itä-Suomen poliisista kehoitti eilen MTV Uutisten jutussa alueella liikkujia valppauteen.

Koska ruumista etsitään laajasti Savonlinnasta ja lähialueilta, alueella liikkujat pelkäävätkin törmäävänsä siihen sattumalta.

– Mitä jos koira sattuu löytämään sen (ruumiin), Kellarpellossa koiraa ulkoiluttanut nainen kauhistelee.

Anni Törnin henkirikostutkinta etenee tänään teosta epäillyn miehen kuulusteluilla.

Lue myös:

    Uusimmat