SAS:n piina jatkuu

Ongelmia oli tällä kertaa SAS-ryhmään kuuluvan lentoyhtiö Blue1:n koneella.

Lentoyhtiö Blue1:n aamukone Helsingistä Kuopioon joutui kääntymään takaisin Helsinkiin teknisen vian takia.

Parikymmentä minuuttia nousun jälkeen ohjaamoon tuli ilmoitus, jonka mukaan koneen laskutelineiden luukku ei olisi sulkeutunut kunnolla. Kone kääntyi takaisin Helsinkiin, koska vikaa ei pystytä korjaamaan Kuopiossa, kertoo SAS:n Suomen viestintäjohtaja Tom Christides MTV3:n uutisille. SAS on Blue1:n emoyhtiö.

Koneessa oli 17 matkustajaa, jotka pääsivät Kuopioon pari tuntia myöhemmin lähteneellä lennolla.

Christides korostaa, ettei tämänpäiväisellä vialla ole yhteyttä SAS:n koneille viime päivinä sattuneisiin vaaratilanteisiin.

- Tämä oli Avro RJ-85 -suihkukone. Näillä ei ole tietenkään mitään yhteyttä, koska laskutelineissä ei ollut tällä kertaa vikaa, Christides kertoo.

Lentoyhtiö SAS:n neljällä koneella on ollut ongelmia viikon sisällä. Yhtiö on määrännyt Dash 8-400 -koneensa lentokieltoon ja perunut vuoroja esimerkiksi Suomen ja Tanskan välillä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat