Särkeekö selkää tai olkapäätä? Näihin vaivoihin jäsenkorjaus auttaa
Jäsenkorjaus on nikamien ja nivelten käsittelyä manipulaatiohoitojen avulla. Nikamille ja nivelille pyritään löytämään oikeita asentoja, jotta elimistö voisi toimia normaalisti. Virheasennot voivat vaikuttaa myös sisäelinten, kuten vatsan, sydämen ja keuhkojen toimintaan.
Kahdeksan vuotta jäsenkorjausta työkseen tehnyt Karola Känsälä kertoo asiakkaiden hakevan apua muun muassa lantionseudun ongelmiin, selkäkipuihin sekä polvi- ja olkapääongelmiin.
– Jos kiputilat alkavat vaivata hiljalleen, yleensä ihmiset menevät ensin hierojalle. Jos hieronnasta ei ole apua, vaan kivut
jatkuvat ja paikat palautuvat heti takaisin, voi olettaa, että kyse on virheasennoista. Tällöin kannattaa kääntyä jäsenkorjaajan puoleen, Känsälä sanoo.
Jos kipu on alkanut äkkinäisesti esimerkiksi onnettomuuden yhteydessä, on tärkeää käydä lääkärissä ennen jäsenkorjausta.
– Jos lääkäri toteaa, ettei mitään ole rikki, voi jäsenkorjauksesta olla apua. Esimerkiksi auto-onnettomuudessa tärähdys voi olla sen verran iso, että jotain voi mennä väärään asentoon.
Känsälän mukaan jo kertahoito voi antaa avun, mutta monesti useampi hoitokerta on paikallaan.
– Yleensä kolme päivää hoidon jälkeen tuntuu käsittelykipua, ja sen jälkeen tilanne rauhoittuu. Sen jälkeen olotilasta voi nauttia niin kauan kuin sitä kestää, ja tulla sitten uudestaan hoitoon. Kun paikat eivät ole ehtineet olla virheasennossa pitkään, ne pysyvät jatkossa paremmin oikealla paikallaan.
Kuvat: Colourbox.com
Studio55.fi/Tuuli Lindgren
Uusimmat
-
20:11
Matkustajan laukusta löytyi ladattu ase lentokentällä Yhdysvalloissa – miehen syyttävä sormi osoitti välittömästi kotiin päin
-
20:01
25-vuotias Pavel saattaa nousta Wagnerin johtoon – kuvattiin isänsä Jevgeni Prigozhinin haudalla
-
20:00
Salkkareissa dramaattinen kohtaus – hahmo jää auton alle
-
19:53
"Mistä se menee?" – Tappara-vahti ei voinut kuin seurata hölmistyneenä
-
19:45
Tässä on tiistain Mestarien liiga -kattaus – konsertin pilaaman pelinurmen kunto hämmästyttää: "Nyt pitää hoitaa hommat paremmin!"
-
19:40
Ruoan hinta lähtee laskuun – nämä tuoteryhmät halpenevat
-
19:18
Keskiviikkona huonot ajokelit – nyt tarkkana liikenteessä!
-
19:08
Kyhmyjoutsen vastusti poliisin käskyjä Helsingissä – video näyttää, miten neuvottelutilanne ratkesi
-
19:02
Britney Spearsin veitsivideot saivat aikaan yllättävän ilmiön, joka auttoi talousvaikeuksien kanssa paininutta rekvisiittaliikettä
-
19:01
Anita kärsi kummankin raskautensa aikana äärimmäisestä raskauspahoinvoinnista: "Se oli maanpäällinen helvetti"
-
18:56
Ukrainan turvallisuuspalvelu kertoo murtaneensa venäläisen vakoiluringin – MTV seuraa sotaa
-
18:55
Rikosseuraamuslaitos haluaa lapsivangit pois vankiloista – "Syytä selvittää"
-
18:41
Katujengit hyödyntävät sosiaalista mediaa – väkivaltavideot voivat tuoda mainetta ja kunniaa tietyissä piireissä
-
18:35
Näistä lähtökohdista gallupien ykkönen eli Pekka Haavisto starttaa presidenttikampanjansa: "Kestokakkonen"
-
18:19
Hunter Biden kiisti syytteet aserikoksista oikeudessa
-
18:17
Rukan maailmancup-viikonloppuun tehtiin historiallinen muutos
-
18:15
Sieppaaja nappasi New Yorkissa pyöräilleen Charlotten, 9 – perheen painajainen päättyi lunnasvaatimuksesta löytyneen sormenjäljen ansiosta
-
18:01
TTK-yleisö buuasi toistamiseen tuomaripisteille – Jorma Uotinen kertoo mielipiteensä
-
18:00
Kokoomuksen entinen kansanedustaja Jaana Pelkonen johtaa Pekka Haaviston vaalikampanjaa tukevaa valtuuskuntaa
-
17:48
Trumpin kannattajilta hämmentävä reaktio sankarinsa syytteisiin – Risto E.J. Penttilä: "Tulee mieleen kultti"
-
Lataa lisää