Mainos

Sarjakuristaja Penttilällä pakonomainen tarve kuristaa – syyttäjä: Pakkohoitokaan ei turvaisi, etteikö uusia henkirikoksia tulisi

5:55
Kuuntele videolta, miten sarjakuristaja Michael Penttilä puhui henkirikoksesta hovioikeudessa

Yksi Suomen tunnetuimmista erittäin vaarallisiksi todetuista vangeista on sarjakuristaja Michael Penttilä, jonka yhteydessä on ihmetelty, miten toistuvasti henkirikoksiin syyllistynyt mies voi olla vapaana. Oikeus on todennut, että Penttilällä on pakonomainen tarve kuristaa.

Penttilän tuomiot ovat tulleet muun muassa tapoista, mutta Suomessa vain murhasta saa elinkautisen. Tappotuomiota istuva on siis päästettävä vapaaksi, kun oikeuden määräämä rangaistus on suoritettu. Toisaalta Penttilää ei ole myöskään todettu syyntakeettomaksi, jolloin hänet voisi määrätä tahdosta riippumattomaan hoitoon eli niin sanottuun pakkohoitoon.

Nyt tilanne saattaa muuttua, sillä neljännestä henkirikoksestaan Penttilä sai käräjäoikeudessa murhatuomion viime kesänä. Se ei ole kuitenkaan lainvoimainen – hovituomiota yhä odotetaan. Hovioikeus määräsi toissa viikolla Penttilän mielentilan tutkittavaksi, mikä tarkoittaa, että hän voi joutua pakkohoitoon.

"Vankimielisairaalassakin alkavat jonkin määräajan kuluttua lomat pyöriä"

Jutun kihlakunnansyyttäjä Eija Velitski on kuitenkin huolissaan siitä, takaisiko pakkohoitokaan, etteikö uusia henkirikoksia tulisi.

–  Vankimielisairaalassakin alkavat jonkin määräajan kuluttua lomat pyöriä.

Syyntakeettomia rikollisia hoitavista oikeuspsykiatrisista sairaaloista myönnetään lomia harkinnanvaraisesti, eivätkä lomat ole absoluuttinen oikeus, kertoo Psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri Hannu Lauerma. Vapaudet kasvavat asteittain, ja niihin vaikuttaa muun muassa alttius tehdä toisille ihmisille pahaa.

Jos taas Penttilän murhatuomio pysyy hovissa, tämä saa ensimmäisen elinkautisensa. Tällä hetkellä oikeusministeriö selvittää, pitäisikö vaarallisille väkivaltarikollisille tehtävien vaarallisuusarviointien painoarvoa lisätä, kun oikeus pohtii elinkautisesta vapauttamista.

Hallitusohjelmaan on kirjattu, että "arvioidaan vaarallisimpien väkivaltarikollisten vapautumisen edellytyksiä perusteellisesti". Sitä ei ole vielä päätetty, keitä tähän vaarallisimpien väkivaltarikollisten ryhmään kuuluu. Oikeusministeriön mukaan siihen kuuluvat todennäköisesti ainakin elinkautista suorittavat.

Konkreettiset muutokset ovat yhä auki, joten ei ole tiedossa, aikooko hallitus puuttua Penttilän tapauksen yhteydessä esiin tulleeseen tilanteeseen, jossa joku syyllistyy useita kertoja henkirikoksiin, mutta pääsee uudelleen myös vapaaksi.

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja