Sara Siipola paljastaa, kuka hänen kannustusjoukoissaan jännittää eniten UMK-finaalissa
UMK-kilpailija Sara Siipolaa tulee kannustamaan finaaliin suuri joukko läheisiä.
Artisti Sara Siipola on yksi Uuden Musiikin kilpailun ennakkosuosikeista kappaleellaan Paskana. Hän halusi tiiminsä kanssa sellaisen show’n, että biisin sanomalle jää mahdollisimman paljon tilaa:
– Pelkistettyä, mutta mielestäni se on kuitenkin suuri, Siipola kertoi UMK:n mediatilaisuudessa 10. helmikuuta.
Siipola on saanut paljon huomioita myös kansainvälisten viisufanien joukossa, vaikka kappale onkin suomeksi.
– Se on ollut totaaliyllätys. Odotukseni eivät olleet korkealla, koska en halunnut pettyä. Olen huojentunut kaikista ihanista kommenteista. On hullua, että vaikka kappale on suomeksi, niin silti ihmiset tuntevat tuskan äänessäni.
Siipola on todella otettu ennakkosuosikin viitastaan, mutta se tuo myös paineita.
– Olen aina tykännyt olla vähän sellainen, ettei kukaan odota minulta mitään, ja sitten pääsen näyttämään muille. Nyt olen siinä tilanteessa, että minulta odotetaan jotakin ja minun täytyy lunastaa se. Tietysti se jännittää, mutta teen parhaani ja toivon, että se riittää.
Siipolalla on finaaliyleisössä sanojensa mukaan paikalla lähes ”koko suku”.
– Äiti, iskä, mummat ja paapat, sedät ja tädit, sisarukset. Kaikki todella rakkaat tyypit. Se on jännittävää heillekin, jopa jännittävämpää kuin minulle. Ainakin äidille, Siipola naurahti.
Katso videolta, onko Sara Siipolan UMK-esityksessä mennyt kaikki suunnitellusti.
Uusimmat
-
09:26
Podcast: Helena Koivu avautuu vuosia kestäneestä erodraamasta: "Minulta on viety kaikki"
-
09:14
Venäjä väittää torjuneensa toistasataa ukrainalaislennokkia
-
09:12
Shokkitappio sai Leijonat ymmälleen – selitystä tappiolle ei löytynyt: "Ei yllättänyt yhtään"
-
09:07
Murtunut Sebastian Aho ruoskii kovin sanoin itseään – "Tämä on syvältä"
-
09:00
Maastohiihdon maailmancup-kalenterissa poikkeuksellinen yksityiskohta – Frida Karlsson ihmeissään: "Onko se totta?"
-
08:56
Upea päivä eikä tekisi mieli mennä ulos? Sinäkin saatat tuntea "syyllisyyttä auringonpaisteesta" – tästä on kyse
-
08:41
Kuvat todistavat: Useita Venäjän hävittäjiä tuhoutunut Krimillä väitetyssä ATACMS-iskussa
-
08:35
Yksi tekijä nousee toistuvasti esiin Oleksander Usykin ja Tyson Furyn superottelun alla – "Se on aika vaarallinen yhdistelmä"
-
08:07
Tukholmassa suuri poliisioperaatio: Laukauksia kuultu Israelin suurlähetystön lähellä
-
08:04
HIFK rysäytti kerralla viisi uutta hankintaa – Ilveksen maalipyssy siirtyy Helsinkiin
-
07:51
Ben Affleck ja Jennifer Lopez erohuhujen keskellä – onko Hollywood-parin unelmaliitto särkymässä?
-
07:45
Entinen Leijonat-kapteeni: Näin Itävalta-fiasko perattiin suljettujen ovien takana
-
07:33
Jere testasi kikan maitotölkin "jurppivaan korkkiin"
-
07:29
Sisäpiirilähde: Venäjän kenraalikunnassa kuhisee – useita eroja ja Gerasimov ulos?
-
07:28
Huuhkajat-tähti otti askeleen lähemmäs Valioliigaa
-
07:03
Jesse Puljujärveltä jylhä väite Leijonien NHL-lupauksesta – yksi heitto sai repeämään
-
07:01
Kohtalonhetket käsillä: Suomeen suunnitellulla 260 miljardin jättipotilla on jo kiire
-
06:49
Kommentti: Kansankirkko on ajautunut tosiuskovaisten klikin panttivangiksi – pieni joukko tyrmää muutokset
-
06:28
Salakavalat syyt saavat verenpaineen nousemaan – huomioi nämä arjessasi
-
06:19
Carolina hukkasi johtoasemansa – suomalaistähdet passitettiin kesälomalle
-
Lataa lisää