Sara La Fountain: Jouduin ulkonäköni vuoksi silmätikuksi

Huippukokki Sara La Fountain kertoo viikonvaihteen Ilta-Sanomille antamassaan haastattelussa, ettei kuvankaunis ulkonäkö ole aina ollut siunaus.

Muun muassa kansainvälistä ruokaohjelmaa Täydellinen päivä emännöinyt Sara paljastaa, että myös hänen ammatissaan joutuu toisinaan turvautumaan kyynärpäätaktiikkaan. Sara korostaa myös, ettei hyvä ulkonäkö ole auttanut häntä oikeastaan urallaan eteenpäin: pikemminkin päinvastoin.

– Olisi ollut helpompi päästä eteenpäin, jos olisin ronskimpi ja miehekkäämpi. Olen joutunut ulkonäköni vuoksi myös silmätikuksi, sillä alan koulussa en ollut siitä tavallisemmasta muotista, vaan meikkasin ja pukeuduin naisellisemmin kuin muut, Sara kertoo lehdelle.

Toisaalta erilaisuutta voi Saran mukaan ruokamaailmassa myös käyttää hyödyksi.

– Olen pystynyt hyödyntämään naisellisuuttani esimerkiksi kattauksessa ja oman astiastoni suunnittelussa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat