Mallikaunotar Sara Chafak yllättyi positiivisesti JVG:n tekemästä kappaleesta.
JVG julkaisi tänään perjantaina Voitolla yöhön –albumin. Kyseisellä levyllä on vuoden 2012 Miss Suomelle Sara Chafakille omistettu kappale. Chafakille kyseinen tempaus tuli aivan täytenä yllätyksenä ja kaunotar ei ollut uskoa, että hänen nimeään kantava kappale oli tekeillä.
– Luulin ensiksi, että koko kappale on virhe, kaunotar nauraa.
Yllätyksen jälkeen kaunotattaren kuitenkin kuunteli Sara Chafak -kappaleen ennen JVG:n Voitolla yöhön -levyn julkaisua. Hänen mielestään kappale on menevä ja mielenkiintoinen.
– Siinä tosi hauskat lyriikat. Kappale on mielenkiintoinen ja tosi menevä. Aivan JVG:lle sopivaa tyyliä, mallinakin työskentelevä Sara kertoo.
JVG:stä tuttu Ville Galle kertoi MTV.fille, että idea kappaleeseen lähti muun muassa siitä, että Sara on näyttävä ja julkisuudessa hyvin edustava nainen. Mies myös kertoi, että kappale ylistää Saraa. Chafak on ottanut kappaleen hyvin vastaan.
– Tosi positiivinen, suloinen ja ihana ele, kaunotar iloitsee.
– Onhan se aina imartelevaa, jos naista kehutaan, Sara lisää.
Aiemmin kuvankaunis Sara kirjoitti Twitter-tilillään, että voi tulla tanssimaan miesten musiikkivideolle. Mitään varmaa ei kuitenkaan ole vielä päätetty, mutta selkeä mahdollisuus tulevasta yhteistyöstä on.
– Vielä ei voi tietää mihin kaikki johtaa, nainen sanoo iloisen salamyhkäisesti.
JVG:n jäsenet ja Sara eivät ole vielä koskaan nähneet kasvotusten ja kaunotar halusikin lähettää miehille terveisiä:
– Keep on Rocking, kaunotar hehkuttaa lukuisia hittejä takoneelle duolle.
Yhtyeen Voitolla yöhön –albumi julkaistaan tänään 28. helmikuuta. JVG:n uudella levyllä miesduon lisäksi kuullaan myös Anna Abreuta, Pete Parkkosta, Mikael Gabrielia, Sannia ja Jippua.
JVG:n uudella levyllä ylistyskappale Missi-Saralle
Anna Abreu pikkubikineissä JVG:n videolla: "Laittoi kroppaa likoon"