Säpo: Ruotsissa voi olla jopa tuhansia radikaaleja islamisteja

Ruotsissa voi olla jopa tuhansittain radikaaleja islamisteja, arvioi maan turvallisuuspoliisi Säpo. Määrä on viime vuosina kasvanut räjähdysmäisesti.

Dagens Nyheterin mukaan Säpo arvioi, että vuonna 2010 Ruotsissa oli noin 200 radikaalia islamistia. Määrä on uutistoimisto TT:n haastatteleman turvallisuuspoliisin päällikön Anders Thornbergin mukaan kasvanut nyt jo tuhansiin.

– Emme ole koskaan aikaisemmin havainneet tällaista kehitystä, Thornberg sanoi haastattelussa.

Joukossa on henkilöitä, jotka ovat yhteyksissä äärijärjestöihin sekä sellaisia jotka kannattavat, rekrytoivat ja keräävät rahaa äärijärjestöille.

Eniten islamisteja on Säpon mukaan Tukholmassa, Göteborgissa, Malmössä ja Örebrossa.

Syynä islamistien määrän nopeaan kasvuun on Thornbergin mukaan äärijärjestö Isisin propaganda. Myös sodat Irakissa ja Syyriassa ovat yhdistäneet islamisteja tavalla, jota ei aikaisemmin ole nähty.

– Aikaisemmin meillä oli erillisiä ympäristöjä: radikalisoituneita oli Pohjois-Afrikassa, Lähi-idässä ja Somaliassa, mutta ne olivat erillään toisistaan, Thornberg jatkaa.

Säpö saa joka kuukausi noin 6 000 terrorismia ja ääriryhmiä koskevaa vinkkiä. Vielä viisi vuotta sitten vinkkejä tuli keskimäärin vain 2 000 kuukaudessa

Lue myös:

    Uusimmat